pm- ja sisulisämaastot Siilinjärvellä 21.5.2011

tulokset

 

Varpikkaiden tiimin joukkueenjohtaja, general manager, fysioterapeutti sekä huoltajat hykertelivät tänään tyytyväisyyttä Siilissä, kun tiimin urheilijat putsasivat liki kaiken pm-maastoissa. Upea päivä koko lössille.

Kisojen kovin ja ainutlaatuisin suoritus nähtiin Sadun toimesta, kun tyttö ensin pyöritteli vakuuttavasti 15-ikäisten mestariksi. Sitten 10 minuutin palauttelu ja Satu asettui jälleen viivalle. Edessä NYl-sarjan 4km. Mukana juoksivat myös 17-ja 19-ikäiset. Satu oli tänään päättänyt, että hän ei kotikentällä ole helposti lyötävissä ja niinhän siinä kävi. Tytön loppukiri puri komeasti ja suorastaan sensaatiomainen mestaruustupla oli valmista kauraa. Huh.

17-sarjan pojissa tiimin kaksikko Eemeli ja Juho kävivät taas paremmuudesta hurjan kisan. Juholla oli jo välillä 15 metrin johto, mutta lopussa Eemelin kiri oli vahvempi. Kaksoisvoitto ja Jesselle vielä 5:s tila. Jesse oli puolimatkassa vain 15 sekkaa pojista perässä, mutta lopun kramppi teki eron reiluun minuuttiin. Saman sarjan naisissakaan ei yllätystä koettu, kun Miia otti odotetun mestaruuden, vaikka vaikeuksia riitti yllin kyllin. Näiden lisäksi kun vielä Joni nappasi hopeamitskut miesten sarjassa, voidaan todeta, että kertakaikkiaan villi päivä koko tiimille. Ei mennä kuitenkaan huomenna torille....mennään pitkälle pk-lenkille.

Siilin pm-maastot hoituivat rutiinilla ja paikkana Ahmo on ihan loistava. Puhvetin hintataso ei aiheuttanut ylimääräistä kiristelyä, joten tankkaukset hoitelin huolella.

Kisoissa oli mukana noin 160 juoksijaa. Suunnilleen samaa tasoa kuin ed.vuonna, mutta liki sata vähemmän kuin 2003-2004. Se on iso pudotus, mutta jossakin Etelä-Savossa määrät ovat vieläkin pienemmät.

Aina tulee hehkutettua tiettyjä tyyppejä, mutta eihän noin 15-17-ikäisistä voi millään sanoa, mikä on tilanne 5 v päästä. Parin minuutin erot ovat täysin kiinniotettavissa. Mutta kyllähän Sadun suoritukset kertovat ensinnäkin sen, että tytön ominaisuudet ovat oikealla mallilla. Ja toiseksi, myös koko tulokset, kertovat sen, että yhden sun toisen kannattaa etsiä 70-luvun Aapinen K-kirjaimen kohdalta ja lukea, mitä oikea kestävyysharjoittelu tarkoittaa! Mutta siitä ei nyt enempää.

Vielä...Holopaisen Vilin juoksu on upean näköistä. On kuin Seb Coe aikoinaan! Ja vielä...nyt vaan kaikki vähitellen katse kohti ratoja. Kisat loppuu taas meillä jo heinäkuussa. Ja kaikkien askel sopii radoille..o-voittoja on otettu vaikka millä tyylillä.