NUORTEN SM-HALLIKISAT HELSINKI
Tiimimme Satu teki
lauantaina 26.2. aivan mahtavan juoksun nuorten SM-hallikisoissa Helsingissä.
Satu osallistui Myllypuron Liikuntamyllyssä 800m:n kisaan ja tuloksena liki 30
osanottajan joukossa hieno 9:s sija.
Juoksun arvoa nostaa se, että tyttö juoksi uuden oman ennätyksen 2.23.60. Satu
juoksi kakkoserässä, jossa hän nousi voittoon lopun mahtavalla kirillä.
Puolimatkan väliaika oli noin 1.09. Kanarian leirin pitkät pk-treenit eivät ole
siis menneet hukkaan. Tulevaisuutta ajatellen on hienoa, että Satu saa juosta
tässä 17-ikäisten sarjassa tämän kauden jälkeen vielä kaksi vuotta.
Muitakin tiimiläisiä on ollut myös liikenteessä. Eemeli hiihti kotikylän Sinisentien hiihdoissa vapaan kympin ja sijoittui tässä 18-ikäisten sarjassa 4:nneksi ajalla 29.09.
Sunnuntaina 27.2. Tiimin kovin suoritus oli, kun Miia ahdisteli jopa
mitalisijoja. Tyttö juoksi 17-ikäisten 1500m, jossa mitalisija jäi reilun 2
sekan päähän. Loppuaika 4.54.80 on tytön uusi ennätys, jolla hän sijoittui
hienosti 5:nneksi. Miia juoksi toisessa erässä, jossa sijoittui kakkoseksi
Nikanderin Saaran voittaessa erän. Miian tonnin väliaika oli 3.13. Kisan
ylivoimainen ykkönen tuli ensimmäisestä erästä, jossa Karhulan Oona Kettunen
veteli kovan noteerauksen 4.40. Miian tämän kauden halliajat ovat parantuneet
koko ajan, sillä kuukauden sisällä hän veteli 3 1500m:n kisaa, joissa aika
parani joka kerran...5.09-5.02-4.55.
Eilen kasisatasen enarin juossut Satu juoksi myös tänään 1500m. Samassa erässä
Miian kanssa juossut Satu teki jälleen uuden ennätyksensä ja oli ajalla 5.07.06
erän 8:s. Kokonaiskisassa Satu oli 15:s. Upea viikonloppu kummallekin tytölle,
josta on mukava jatkaa perusharjoittelua kohti kesää ja tulevia vuosia.
Vieremän hiihdoissa oli tänään kolme varpikasta. Poikien 16-ikäisten vitosen
raskaalla radalla oli mukana Juho ja Jesse. Sarjassa oli 12 hiihtäjää ja Juho
kisan 3:s ja Jesse 6:s. Molempien hiihdot tällä pojille mieluisalla pertsan
tyylillä oli tihkuneiden tietojen mukaan hyvää luokkaa. Juhon aika vitosella oli
14.51 ja Jessen 16.33. Voittaja Juuso Heiskanen hersytteli ykköseksi ajalla
14.18. Tiimin Anne puolestaan nappasi ykkössijan N40-sarjassa, jossa hän flunssan
kourissa oli reilut puoli min nopeampi kuin kisan kakkonen.
Tulokset: 1. päivä ja 2. päivä