Nivala SM-maastot  15.5.2011

tulokset

Tiimimme komeimmasta suorituksesta vastasi Miia, joka 17-sarjan 4km:llä juoksi aivan upeasti 7:nneksi. Miian juoksu oli tänään tasapainoinen ja tyttö pyöritteli kisan läpi todella mallikkaasti. Miia oli itsekin tyytyväinen juoksuunsa ja miksipä ei olisi. Loppuaika 15.52 on sellainen, että sillä olisi sijoituttu 19-ja 22-ikäisten sarjoissakin suunnilleen samoille sijoille. Miian sarjan kärkikaksikko oli tänään ylivoimainen ja voiton vei hiihdossakin menestynyt Oona Kettunen.

Tiimin urheilijat voisivat antaa täällä sivuilla omat kommenttinsa kisasuorituksistaan, sillä kaikkia en kerennyt juuri jututtamaan. Ainakin Satu voi olla kisaansa tosi tyytyväinen, sillä eilen 15-v sarjan voittanut tyttö oli tänään 16:sta ajalla 16.35. Eli aivan kärkipäässä, sillä maaliin juoksi reilut 60 juoksijaa. Joni puolestaan aloitti kisan varsin hyvällä vauhdilla, mutta eka rundin jälkeen alkoi pehmeä rata viedä mehut lihaksista ja loppu oli melkoista myrkkyä. Sijoitus 36:s. 17-sarjassa oli tiimistä mukana kolme poikaa ja parhaaksi (sija 44)iski Eemeli. Pojan juoksu oli sivusta katsoen ihan ookoota ja loppuaika jää vain noin minuutin kymppisakista. Juho jäi Eemelistä vajaan 15 sekkaa ja Jesse noin minuutin.

Muista suorituksista jäi mieleen naisissa Lehtisen Johannan näyttävä juoksu. Ei Johannakaan tykännyt pehmeästä purupinnasta ja varotoimenpiteenä oli molemmat nilkat teipattu. Toinen huikeus oli kun Utriaisen Jussi 12km:n voiton jälkeen lähti, tottakai, myös 4km:n kisaan mukaan. Ja täysillä lähti. Mies veti aivan hurjalla iskulla porukkaa ja pisti jauhoja suuhun porukkaan heti alusta alkaen. On siinä varsinainen maastospesialisti. Ja varsinainen palautuksen mestari.