Tiimimme poitsut ovat olleet v.2010
alkuvuonna rajussa iskussa.
Vahvaa tekemistä on nähty laajalla rintamalla:

"Pikku karpaasi" Aleksi on liki joka startissa napsinut kärkisijoja ja huipennuksena Hopeasompafinaalin 12.sija. "Pojalta" huikeaa menoa.
"Isompi karpaasi" Antti on talvehtinut myöskin hyvissä merkeissä. MM-kisojen
22.sija ja SM-tason paras sija 5:s osoittivat, että arvokisaedustukset tulevina
vuosina ovat realistisia, ja tavoitteena sopivan kovia.

"OE" Joni sen sijaan nakutteli enareitaan joka kisassa, mihin osallistui.
SM-hallissa 8:s. Tästä on hyvä jatkaa harjoituskautta kohti kevään ja kesän
uusia seikkailuja.

"Pittää painattoo" Eemelin hiihdot sujuivat myös mallikkaasti.
Hopeasompafinaaliin tämä Mahdin maestro ei mennyt, vaan tempaisi tonnin alle
3minuutin. Upeaa kehittymistä.

"Aamupala-veto" Janne puolestaan osallistui vain pm-halleihin jalan kipeytymisen
vuoksi. Meno oli kuitenkin lupaavaa, joten keväällä rupeaa jysähtelemään.
Meininki on ollut siis mukavan tuntuista. Ja vaikka saavutukset eivät olisi
olleetkaan noin hyvällä mallilla, niin ylivoimaisesti tärkeintä on kuitenkin se,
että kaikkien osalta harjoitusmotivaatio on ollut upeaa luokkaa. Siitä johtuen
tiimin taustajoukkue kiittää ja kumartaa ja syvään. Nyt kun jatkossa saadaan
vielä tiimin naiset näyttämölle, niin hyvin menee.