Kirjoituksia, uusimmat ylinnä

 

Vancouverin mutustelua ja jälkipyykkiä / Artsi 1.3. 2010

 

Ohi on olympiakisaurakka. Mitalikahveja päästiin sentään juomaan, mutta tavoitellut 12 mitskua olivat haave vain. Itsekin veikkasin 8 mitalia, joten sekin meni pahasti pieleen. Kisoja seurasin kuitenkin tiukasti, ja aina sieltä helmoihin jotain jää. Olympialomakin tuli pidettyä, mutta univelkaa jäi.

 

Hiihto:

Naisten puolella kisoissa oli kaksi ylivoimaista menijää: Björgen ja Kowalczyk. Sitten tuli vapaalla Kalla ja pertsalla Aikku. Björgenin vahva luistelu oli aivan uskomattoman helpon oloista. Puolan naisen kova kunto oli tiedossa, eikä ihme, sillä nainen oli kisojen välipäivinäkin hiihdellyt todella pitkiä rauhallisia aerobisia lenkkejä kisamaisemissa.  

Suomalaisten osalta kovimmat kasvot olivat Aikku ja Ritu. Aikun taistelutahto, yritys ja halu menestyä ovat sitä luokkaa, että siinä on monelle mallia. Ritun niukka putominen mitaleilta vapaan kympillä harmittaa vieläkin. Onneksi molemmat jatkavat vielä seuraavan olympiadin. Myös Riikka Sarasojan suoritukset olivat upeita. Käsittämätöntä, että viestiin ei Riikkaa valittu Murasen tilalle, vaikka perusteita olisi ollut. Murasen kunto ei ollut tikissä ja Virpin ponneton hiihtely viestitti, että ajatukset ovat olleet jo pitempään muissa asioissa. Ei kannattaisi ainakaan näsäviisailla medialle.  

Miesten puolella parasta oli viestin hyvä sijoitus ja muutamien muiden kohtuuhiihdot yksityismatkoilla. Viesti kuitenkin antoi uskoa, että mahdollisuuksia on. Vaikutti hieman sille, että terävyys ja isku alkoivat löytyä kisojen loppupuolella, vaikka päätösmatka oli taas vaisua taaperrusta. Karmeinta oli yhdistelmähiihdon joukkokeskeytykset 15 min hiihdon jälkeen. Heikkisen kommentit kertoivat kuitenkin kaiken: "Tuntemus on sellainen, että mitä enemmän hiihtää, sen pahemmalta tuntuu". Osalla ei kestävyysominaisuudet riitä ja osalla ei lihas toimi. Onneksi miehet tunnustivat rehdisti huonouden. 

Hiihdossa on valmennuksen taso varmaan kovinta mahdollista laatua, mutta keittääkö soppaa maajoukkuetasolla liian iso porukka. Paljon puhutaan, söikö Tour de ski hiihtäjien mehut, mikä oli viimeistelyleirien anti korkealla, tultiinko sieltä taas alas liian myöhään, yritettiinkö yleensä tehdä hyvästä priimusta, josta seurasi, että hieman livahti yli. Dalen on vissiin kutsunut jo valmentajat keväällä koolle yhteiseen palaveriin.  Paljon puhuttiin naisten tulehtuneista väleistä. Joillakin oli oma kämppä, eikä tilannetta varmaan parantanut kohuneiti Virpi, jota ei aina nähty joka yönseutu kisakylässä. Onneksi yhteinen pizza pelasti viestikisan, jonka pronssia tytöt osasivat "jonkun käskystä" nauttia täysin siemauksin. Yhdessä!

 

Mäki:

Ahosen nelossija oli loistosuoritus, samoin ehkä myös joukkuekisa. Muuten kotkat tekivät Vancouveriin likipitäen mahalaskun. Koko kauden jatkunut epävarmuus, suoritusten heittely ja sisäinen kitka olivat joukkueelle ominaista. Kaksi hylkäystä liian suurien pukujen takia olivat noloja tapauksia, joita ei saisi tapahtua. Tässä lajissa korvien välissä oleva pururata on kaikkein tärkein, ja sen sai karvaasti tuntea Hautamäen Matti. Jotakin kertoo myös se, että tauolta palannut Ahonen oli Suomen paras mäkimies. Tosin monien mielestä juuri Ahosen paluu sekoitti koko muun joukkueen pasmat. Oli miten oli, valmentaja Väätäisen asema on tukala. Mies tosin väittää, että rahaa ei ole tarpeeksi.

 

Yhdistetty:

Ahosen tavoin välivuoden pitänyt Manninen oli Suomen ykkönen. Taustat huomioon ottaen suoritus oli hyvä, sillä onhan nelossija kaverin paras olympiatasolla. Ja Hannu on uhannut jatkaa edelleen, mikä on hieno juttu. Sen sijaan muun joukkueen puuhastelu oli merkillepantavaa. Välillä oli huoltoryhmässä vikaa, mutta suurin syy taitaa olla suksien päällä. Joukkueessa kisailee kavereita, jotka pääsevät kisoihin, kun parempia ei valtakunnasta löydy. Ja huonolta näyttää tulevaisuuskin, sillä nuoria ei ole tulossa. Tämänkin lajin kuopiolaiskoutsi on lujilla, vaikka Jylhän Reijo on yrittänytkin viedä lajin hiihtopuolta eteenpäin.

 

Ampumahiihto:

Kisat täysin penkin alle. Liitto tiedotti syksyllä, miten mahtavasti harjoituskausi on mennyt. Olympiakisojen alla soi sama sävel. Valmistautuminen kisoihin on sujunut erinomaisesti. Kisojen jälkeen on syytä kysyä, minkälaisia saavutukset olisivat olleet, jos joukkue ei olisi onnistunut täydellisesti harjoituskaudella. Kaisan osalta ammunta on tökkinyt koko talven ja hiihtokaan ei kulkenut, ainakaan siinä vesikelissä. Eka kisan jälkeen tullut lausunto - "miten nuo muut hiihtävät noin lujaa, kun vielä kuukausi sitten vauhdeissa ei ollut eroa" -  olisi saanut jäädä sanomatta! 

Tässä erään "asiantuntijan" lausunto kisojen jälkeen: " Nyt olisi syytä käydä rajut keskustelut harjoittelun linjauksesta. Eikä vähiten siksi, että lupaavia nuoria on tulossa. Heidän kanssaa ei ole vara enää jatkaa samanlaista meininkiä. Nyt pitäisi tietää, kuinka toimitaan. Piiri pieni pyörii ja happy family -linjaan on tultava muutos. Linjauksiin ja vastuukysymyksiin harjoittelun suhteen olisi otettava kantaa. Ja nimenomaan oikean valmennuksen". Siinäpä se.

 

Taitoluistelu:

Lauran ja Kiiran suoritukset olivat oikeastaan loistavat. Ennätyspisteillään tytöt sädehtivät sijoille, jotka vievät näitä mediaseksikkäitä naisia vauhdilla kohti uusia kisoja. Lepistön luistelu oli mielettömän kova juttu ja suoritus esimerkiksi naisleijoniin verrattuna selvästi kovempaa tasoa.

 

Jääkiekko:

Ruotsista jäi mieleen pari asiaa. Ensin miehet putoavat mitalikamppailusta ja sitten naiset häviävät pronssipelin Suomelle jatkoajalla omalla maalilla. Että se siitä Hannu Hanhesta. Suomen naisille täysi tunnustus. He ottivat sen sijoituksen, mikä oli mahdollista. Pari kovempaa maata ovat niin paljon kovempia, että ei mitään matskuja. Miehet ottivat kuin ottivatkin jollakin konstilla pronssin. Sillä joukkueella aivan maksimisijoitus!

 

Muita huomioita:

Luistelija Mika Poutalan 500m oli kovaa luokkaa, vaikka mitali jäi niukasti saamatta. Samoin Tanja Poutiaisen laskut olivat kohtuujuttuja. Toki mitalia odoteltiin, mutta ei se niin helppoa ole. Tanja on aina niin positiivinen, että menestystä on odotettavissa myös jatkossa.  

Kisojen saldo siis 5 mitskua. Alakanttiin meni. Tosin paljon hyviä sijoituksia tuli ja aina on muistettava, että kekkerit ovat jokaisen urheilijan unelma, jonne satsaukset ovat huimaa luokkaa. Eli helpolla ei palkintopallille kiivetä. Meikäläisen ennakko veikkauksillakaan ei olisi pallille noustu, joten nöyräksi vetää. Onneksi Veikkaus palautteli rahaa sen verran, että plussalle meni. Kiitos.

 

 

Vancouverin olympialaisten ennakointia / Artsi 8.2.2010

 

Vajaa viikko aikaa ja sitten alkaa talven kohokohta, olympialaiset. Otetaanpa vähän taustaa ja yritetään veikata suomalaisten mahdollisuuksia.

AMPUMAHIIHTO: Kaikki on tietenkin Kaisan varassa. Asetelma on se, että kaikki paukut tauluun, niin homma menee jännäksi. Kunpa ei ottaisi paineita. Hiihtovauhti parhaimmillaan maailman huippua, mutta mitaleille vain superhyvällä ammunnalla. Entä sitten eläkkeeltä palannut Puurunen. On edelleen Suomen paras ampumahiihtäjä ja todellinen kunnonajoituksen mestari. Ei kuitenkaan enää nouse mitalikanditaattien joukkoon. Puurunen kertoi, että paluu maajoukkueympyröihin toi mukanaan yllätyksen. "Veti kyllä meikän hiljaiseksi. Olin ollu poissa muutaman vuoden ja heti ensimmäisellä yhteislenkillä alkoi tuntua sille, että kaverit eivät pysy mukana. Mitähän lienevät tehneet"?

Jarkko Kauppinenkin totesi jo syksyllä, että pakko tässä on miettiä, ollaanko meillä nykypäivän valmennusjutuissa mukana. Nykyinen maajoukkue ei nimittäin ole osoittanut, että kehityskäyrä olisi mennyt oikeaan suuntaan. Kauppinen sanookin, että kyse on fysiikasta. Hiihtovauhdissa jäädään liikaa. Jännä juttu muuten, että Ruotsilta ei löytynyt muutama vuosi sitten kuin yksi ampumahiihtäjä. Nyt olympialaisissa sieltä tulee iso menestyvä joukkue.   

MÄENLASKU: Tilanne on kriittinen. Kaikki on Ahosen varassa ja pienen pieni sauma voisi olla myös joukkuekisassa. Ahosen paluu pelasti sen, että joukkueen valmentaja Janne Väätäinen ei ole siirtynyt tai joutunut syrjään. Mitenhän lie olympialaisten jälkeen?

 YHDISTETTY: Paluun tehneellä Hannu Mannisella on matskut mitskuille. Koivurantaan ei löydy luottoa, jos puhutaan mitaleista. Nykysäännöillä mäessä ei synny eroja, joten hiihtovauhti ratkaisee. Ja esim. Talluksen hiihtovauhdilla ei ole mahdollisuuksia kymppisakkiin. Mutta joukkuekisassa pitäisi olla mitskusaumat. Yhdistetyssä on Suomella tilanne, jossa uusia kasvoja ei ole näköpiirissä. Sen osoitti nuorten MM-kisat.

HIIHTO: Miesten puolella menestysodotukset olivat ennen tätä viikonvaihdetta Matti Heikkisessä Ja Sami Jauhojärvessä. Nyt ehkä enää Samissa. Happo Heikkisen kenraalikisa oli happoa täynnä ja eroa kärkeen tuli hirveän paljon. Nyt saa kädet ristissä toivoa, että homma paranee jollain ihmeen kaupalla muutamassa päivässä. Happo on kovan tien kulkija ja matka huipulle tapahtui viime vuonna. Toni Roposen hoivissa treenaava mies vetää noin 700-800h kaudessa ja ominaista hänen harjoittelussaan ovat selkeät kuormitus-ja palautusjaksot. Järkevänä miehenä Heikkinen on satsannut myös tulevaisuuteen. Hän opiskelee taloustieteitä Jyväskylässä. 

Jauhojärven paraatimatka on 50km ja pertsaa. Väliaikalähdöllä mies kunnossaan iskisi kärkeen, mutta Vancouverissa on yhteislähtö. Toivottavasti tällä kertaa ei tulisi kyttäyskisaa, vaan oikeasti katsottaisiin, kuka on kestävin hiihtäjä. Ei Saminkaan hiihto ole vielä ollut herkkää, mutta toivottavasti mies saa kroppansa oikeaan aikaan toimimaan. Eli jos sattuu se kuuluisa pöljän päivä ja Northuukki ei ole 49km:n kohdalla kilometrin säteellä, niin sitten. Jonkinlaisia menestystoiveita voisi olla sprintteri Matias Strandvallilla. A-finaalipaikka olisi huima juttu. Miehen vahvuus on nopeus, vaikka harjoitusmäärät hipovat 800 tuntia.  

Ja entäpä Teemu Kattilakoski. Pitkän linjan mies. Monta kertaa arvokisoissa paras matka on ollut kotimatka, mutta viime vuonna uran kruunasi viestipronssi. Teemu korosti lehtihaastattelussa kesäharjoittelun merkitystä. Painopiste on jalkalenkeissä, sillä hän on hyvä juoksija lähes 4000 metrin cooperin tuloksineen. Syyskuusta lähtien hän siirtyy vähitellen lajinomaisempaan harjoitteluun. Hänen mukaansa on olennaista se, mitä tapahtuu kesä ja marraskuun välissä. Kilpailukaudella hän treenaa merkittävästi vähemmän, vain 8-10h/vko. Teemu kuuluu viestimiehistöön ja siitä kisasta tulee todellinen taktinen näytös. Useita maita on kiinni mitalitaistossa ja Suomi kuuluu siihen.

Suomen mitalisaalis koko kisoissa on pitkälti kiinni siitä, missä iskussa Aikku Saarinen on. Aikkukaan ei ole tänä talvena vielä esittänyt parastaan. Toivotaan, että vauhti on löytynyt Italian viimeistelyleiriltä liukkaista huippuhyvistä olosuhteista. Voitontahdosta menestys ei jää kiinni, sillä se on Aikulla aivan älytön. Hänestä on sanottu, että hän on toki lahjakas, mutta ei mikään huippulahjakkuus ainakaan hapenoton puolelta. Tämän vuoksi hän on joutunut tekemään raakaa työtä pitkään ja vasta 30-ikäisenä hän kypsyi mitaliurheilijaksi. Eli ei superlahjakas, vaan supersisukas. Ja tietynlaista minä-ajattelua myös hänestä löytyy. Jotkut kutsuvatkin Aikkua Oikuksi, joka jakaa mielipiteitä. Hän on voimahiihtäjä, jolla on usein vain yksi vaihde: täysillä alusta loppuun. Team Riskin toinen huippu Virpi on taas aivan toisenlainen. Hän on taktinen nero ladulla, jonka taloudellisuus on suorituskyvyssä huippuluokkaa.

Veikkaus on sellainen, että Aikku voittaa 2-3 mitalia millä matkalla tahansa. Virpin mahdollisuudet ovat sprintissä ja 30km:n pertsalla, mikäli ajatukset eivät ole muualla. 10km:n vapaalla Roposelle toivoisi mitalia, mutta syksyn Lidingöloppetissa hurjasti juossut Kalla vie kultaa. Viestistä tulee Suomelle varma mitali, mutta kulta taitaa olla liikaa, sillä Murasen kunto ei ole tikissä. Ja parisprinteissä on myös Suomella hyvät mahikset. Venäläisnaisten kunto on arvoitus, monestakin syystä. Puolan Justiina on mitskuilla taatusti ja 30km:llä uskon Norjan Steiran olevan kova. Kukahan muuten kärähtää ensimmäisenä. Tuskin ainakaan suomalaiset, sillä Aikkukin on testattu tällä kaudella jo huikeat 17 kertaa.  

 JÄÄKIEKKO: Edessä tuskaiset kisat! Nykyisellä joukkueella ei mitaleita oteta. Suomen pelaajien lista on nimekäs, mutta paperilla ei pelejä voiteta. Pitää osata myös pelata!?

MUUT LAJIT: Luistelussa Mika Poutalalla pieni sauma kärkipään taistoihin. Taitoluistelussa Kiira ja Laura onnistuessaan voisivat sijoittua 10 sakkiin, mutta ei mitaleille. Pujottelussa Tanjalla mahikset ottaa mitali, mutta lajissa kaikki on niin pienestä kiinni, että huh huh. Ja lökäpöksyjoukkue voi tietysti ottaa mitskuja, mutta niistä ei ole oikein mitään tietoa.

Suomen virallinen tavoite on vissiin 12 mitalia, mutta minun veikkaus on 8 mitalia. Jos siihen ei päästä, kisat ovat menneet huonosti. Veikkauksen vedonlyönteihin olen varannut noin 200-250 euroa. Se tietää noin 15 euron sijoitusta per pvä. Katsotaan, paljonko tulee takaisin. Antakaapa hyviä vihjeitä. Antti ampumahiihdosta ja Joni hiihdon puolelta. Janne voisi keskittyä yhdistettyyn ja Husson veljekset jääkiekkoon. Kannattaa perehtyä. Oikeista vinkeistä saa 10% voitosta.

 

 

Artsi 30.12.2009:

Pajulahden kestävyysseminaarin antia marraskuun lopulta 2009:

Seminaarissa oli mukana yli 100 valmentajaa eri puolilta Eurooppaa. Kolmen päivän aikana kuultiin mm. Englannin, Espanjan ja Puolan kestävyysjuoksun valmennussysteemeistä ja nuoren juoksijan kehittymisestä aikuisjuoksijaksi. Luennoitsijoiden esityksistä oli havaittavissa yksi yhteinen piirre: huoli lasten ja nuorten liikunnan määrän ja samalla kestävyyskunnon romahtamisesta. Harjoittelu on aloitettava nuorena, jotta sitä ylipäätään jaksaa tehdä aikuisena.  

Seminaarin odotetuin luennoitsija oli itse Jukka Keskisalo, joka valotti harjoitteluaan aina sieltä ”penskasta” asti. Jukka on edennyt huipulle hitaasti kiiruhtamalla. Hän on juossut pohjaa paljon. Mutta yksi selkeä viesti käy esille: määrään nähden kovaa harjoittelua on ollut huomattavan vähän!. ”Pitää harjoitella kovaa, muttei liian kovaa. Jos puristaa väärässä kohdassa liikaa, taso ei nouse toivotulla tavalla”.  

Keskisalo on tunnollinen harjoittelija. Mutta muissakin asioissa hän on säntillinen: Hän on kaveri, joka on tehnyt tarkkoja muistiinpanoja tekemisistään teinivuosista aina tähän päivään asti.

Jukan lapsuus oli liikuntaa täynnä. Jo 8-10-vuotiaana hän harrasti mm.jalista, jäkistä, hiihtoa (ei kisoja), juoksua, pesistä ja kaikkea mahdollista. Vähän myöhemmin tuli kuvaan mukaan myös kaukalopallo, jota hän pelasi paljon. Jukka kertoi, että tunteja ei laskettu, mutta joku oli sanonut, että hän ”harjoitteli” 40h viikossa.

 14-vuotiaana hän ei päässyt SM-kisoihin ja hän ajatteli, ettei juokse enää ollenkaan, koska muut juoksee niin paljon kovempaa. 16-ikäisenä Volotisen Markus houkutteli Jukan mukaan uudelleen ja siitä lähtien harjoittelu on ollut määrätietoista ja huipulle tähtäävää.  Juostut kilometrit ovat lisääntyneet siten, että 17-ikäisenä Jukka juoksi vuositasolla 3362, josta suurin osa helppoa juoksua, ei kovia vetoja, mutta paljon, yli 30 kilpailua vuodessa.  800 metriä kulki jo 1.54 ja 400m 52,32  jalkapallo- ja jääkiekkotaustalla.18-vuotiaana Jukka treenasi 4700km ja 19-ikäisenä jo huimat 6200km.  Viikko-ohjelmassa oli mukana pk-kausilla mm. tonneja, reipas/kova pitkä ja yksi nopeustyyppinen treeni.

Sitten valmentajaksi tuli 21-vuotiaana Tommy Ekblom. Kokonaiskilometrimäärä vuodessa oli 5900km, joka sisälsi reipasta juoksua paljon.  Ohjelmassa oli mm. 4-8x1000m, 10km reipasta, 10x400m, 2x10x200m ja 2-3x2000m+4x500m. Seuraava vuosi eli 22-ikäisenä tuli Jukalle läpilyöntivuosi. Harjoituskilometrit olivat 6900km, josta easy run 5400km. Esteet kulki 8.17, 1500m 3.42 ja 5000m ”vain” 14.18, jota Jukka kuvaili kestävyysongelmaksi. Seuraavina vuosina olikin sitten enemmän tai vähemmän vammoja tai muita aitoihin törmäilyjä. Tosin vuonna 2006 eli 25-ikäisenä tuli tuo mahtava EM-kulta ja sen vuoden aika esteissä oli komea 8.16.74.

Nyt sitten vuonna 2009 Jukka oli Risto Ulmalan hoivissa ja esteiden aika parantui 8.10 ja myös muiden matkojen ennätykset parantuivat roppakaupalla. Kysyttäessä Jukalta, miksi näin hyvä vuosi, hän vastasi: Ensimmäinen asia oli se, että sain olla terveenä. Toiseksi tuli laatuharjoittelua enemmän ja keskittyminen tapahtui viikon kahteen pääharjoitukseen. Avainasemassa olivat tonnit ja mäkiharjoittelu.

Keskisalo tunnetaan ajattelevana tyyppinä, joka harkitsee ja punnitsee tekemisiään. Lisäksi hänellä on valtava määrä tietoa harjoittelusta. Hän kertoi, että nyt syksyn lepokauden jälkeen hän voisi juosta kympin 31 minuuttiin, mutta hän ei tee sitä, vaan juoksee sen vain 33:een, koska silloin hän ei harjoittele liian kovaa. Muussa tapauksessa palautuminen veisi siitä pitemmän aikaa ja muu harjoittelu kärsisi.

Muita seminaarin havaintoja: 

Tommy Ekblom esitteli suomalaista valmennusjärjestelmää, joka korostaa 20 tunnin viikkoliikunta määrää. 18-ikään asti olisi hyvä harrastaa mahdollisimman monipuolisesti eri urheilulajeja. 1500 metrin juoksijan olisi hyvä harjoitella 15-ikäisenä noin 2500km, 19-ikäisenä noin 4000km ja 22-v jälkeen noin 6000km vuodessa. Ja huomattavaa on, että harjoitustunnit ovat kaikissa ikäryhmissä samat.  

Mielenkiintoista oli kuulla myös Puolalaisen Marcin Lewandowskin harjoittelusta. Hänhän on juossut 800m komeasti 1.43 pintaan. Marcin on selkeästi 800 metrin erikoismies ja juoksee verraten vähän kilometrejä, vain reilut 3000km.  Puolalaisten tekeminen eroaa yleensäkin muiden maiden juoksijoiden harjoittelusta siinä, että määräharjoittelu on suhteellisen pientä ja runsaasti tehdään erilaista juoksutekniikkaharjoittelua.  Vammojen estämiseksi lokakuussa ei juosta ollenkaan. Lisäksi vammoja vältetään sillä, että lenkkitossuja vaihdetaan ”koko ajan”. Kehitys tapahtuu askel askeleelta ja nopeus nousee kestävyydestä…siinä pari mieleen jäävää lausetta.  

Ruotsalaisten päävalmentaja Ulf Riberg kertoi Mustafa Muhamedin harjoittelusta ja omista näkemyksistään. Junioreille tärkeänä hän näki monipuolista urheilupohjaa, jossa peruskestävyyttä tulee eri lajeista. Kovia maitohapollisia vetoharjoituksia hän ei koe tarpeellisina, vaan korostaa aerobisen pohjan vankkaa rakentamista, joka vie 10 vuotta.  Mitä paremmaksi aerobisen pohjan saa, sitä korkeammalle pääsee aikuisena. Nopeudesta kannattaa pitää huolta ja lisäksi hän varotti, että jos nuorena harjoittelee liian kovaa ja kilpailee paljon, saattaa tulla loppuun palaminen. Hän korosti juoksun taloudellisuutta ja rentoa juoksemista. Muita tärkeitä asioita ovat harjoituskuri, asenne, nöyryys, arvostus ja toisten arvostaminen. Harjoitelkaa yhdessä, pitäkää hauskaa, opi virheistä ja ole utelias. Lisäksi hän sanoi, että 2 tunnin harjoittelusessio vuorokaudessa on tärkeä jakso, mutta ne loput 22 tuntia ovat yhtä tärkeitä.  

Englantilaisten systeemeistä kertoi David Lowes. Hänen mielestään monet valmentajat eivät harjoituta nuoria tarpeeksi. Nuoret ovat kuitenkin valmiita aloittamaan tosi kovan harjoittelun vasta 22-23 vuoden iässä. Hän korosti, että aerobinen energiantuotto on avainasemassa ja että juoksija voi olla parhaimmillaan ”koska vaan”, kuten Kelly Holmes voittaessaan o-kultaa 34-vuotiaana. Ja kun urheilija saa jonkun ison voiton, niin se johtuu siitä, mitä on tehty viimeisen 10 vuoden aikana, eikä niinkään siitä, mitä on tehty viimeisen vuoden aikana. Ja lisäksi hän kehotti urheilijaa keskittymään vahvuuksiin.  

Lisää seminaarimateriaalia on nähtävissä englanniksi www.pajulahti.com/valmennus/valmentajakoulutus/seminaarit. 

Pajulahden kestävyysseminaarin upein hetki, ainakin minun mielestä, koettiin heti alussa, kun tilaisuus avattiin näyttämällä Lasse Virenin Montrealin o-kisojen 5000 metrin juoksun viimeinen tonni. Heti sen perään luentosalin ovi avautui ja tilaisuuteen marssi Hän eli kulta-Lasse itse. Seminaariväki osoitti suuruutensa legendalle nousemalla ylös ja antamalla pitkät ja rajut taputukset tälle suurmiehelle. Hienoa. Sykähdyttävä hetki!! 

 

XXXXXXXXXXXXXX

 

 

Mitä on ”hulluus” harjoittelussa?, Miten pitäisi treenata, että tulosta syntyisi myös aikuisiässä?, Onko tärkeämpää vetää nasta laudassa jo 8-18 –vuotiaana vai 18-28 –vuotiaana? Tässäpä muutamia kysymyksiä, jotka ovat jälleen nousseet pintaan. 

Monta kertaa olen itsekin puhunut tietynlaisesta hulluudesta näissä harjoitteluhommissa.  Samaan asiaan on kiinnittänyt huomiota myös meidän lehtitoimittajamme Taskisen Janne, joka on vaatinut koko touhuun aivan toisenlaista käsitystä, jossa joskus tehtäisiin asioita aivan päinvastoin, mitä ”isot pojat” ja oppaat hienosti opettavat. Totta ainakin toinen puoli, sillä monta kertaa varsinkin nuorten yu-pohjaiset harkat menevät aivan kikkailuksi, kun yritetään kehittää mitä hienoimpia juttuja tunnin harjoitukseen. Ei siinä ainakaan hiki pääse yllättämään. Samoin Janne on puhunut paljon intohimosta, oikeasta asenteesta ja rakkaudesta lajiin. Jos nimittäin aidosti rakastaa lajiaan, niin silloin ei tarvitse miettiä lopettamista jo parikymppisenä. Tulosta voi tehdä yli 30v ja olla Kalevan kisoissa kärkipäässä vielä pitempäänkin. 

Nyt vähän samaa asiaa puhuu urheilun monitoimivaikuttaja, kaiken nähnyt ja kokenut manageri Jukka Härkönen.  Hän kritisoi suomalaista harjoittelukulttuuria yleensäkin. Härkönen korostaa, että urheilussa kehittyminen on peruskaavaltaan yksinkertaista.

Pitää pystyä tasaisesti tehostamaan harjoittelua siten, että laatu paranee ja palautuminen on täydellistä. Meiltä puuttuu se ymmärrys miten tärkeää on huolehtia kehon peruskunnon taso riittävän hyväksi ennen kuin kovaa tehoharjoitusta voi kestää. 

Härkösen mielestä Suomen huippu-urheilun tuleva tilanne on heikko, mutta jotain valoakin hän näkee. Meillä on yhä muutamia yksilöitä, joissa on puolihulluuden voimalla luotu tehokkaita yksittäisiä valmennusympyröitä. Meillä syntyy sattumanoikusta silloin tällöin työpareja, joissa lahjakas juniori pääsee sitoutuneen valmentajan kanssa rakentamaan urheilunsa perustaa. Näiden valmennussuhteiden käyttövoimana on tietty siunattu hulluus. Tämä hulluus tulee nähdä voimavarana, eikä ongelmana. Sen syntymisen edellytyksiä tulisi tukea!!, sanoo Härkönen.  

Näin sen pitäisi olla, mutta itsekin olen huomannut, että Suomen oloissa se on jotenkin hankalaa. Tai ei se sitä ole, mutta silloin urheilijan pitää tehdä rajua tulosta koko ajan! Ja hankalaa se voi olla silloin, kun urheilija pääsee liiton ryhmiin. Joko urheilija itse tai liiton valmentaja ei enää luota koko hulluuden voimaan. Kaikki istutetaan silloin vähän niin kuin samaan muottiin. Sen jälkeen homma alkaa mahdollisesti mennä liian ”tieteelliseksi” ja tulostaso ei välttämättä enää parane. 

Härkönen sanoo, että valmentajilta on viety valta, auktoriteetti ja kunnioitus. Valmentajista on tullut urheilijoiden kassinkantajia, ihailijoita ja mielistelijöitä. Meiltä on kadonnut aivan huippuvalmennuksen kuvaan kuuluva vanhakantainen auktoriteetti, jossa valmentajan tehtävänä on tietyissä tilanteissa viheltää pilliin ja laittaa urheilija ruotuun. Ja tästähän seuraavat sitten lähes kaikki ongelmat. Tätä näkee valitettavasti jopa aivan kirkkaimpien huippujemmekin kohdalla. 

Tuosta hulluudesta tulee mieleen, että tämän tiimin karpaasi Antti on tietyissä määrin omaksunut tuon hulluuden harjoitteluun… ja vähän muuhunkin! Toivottavasti kaverilla jatkuu samanlainen meininki jatkossakin. Antti ei ehkä ole tehnyt kaikkia asioita ihan niin kuin valmennusoppaissa  ja ihanneohjelmissa lukee. Eikä ihan niin kuten muut hänen ikäisensä, mutta tietynlaista ”mualaishulluutta” hänen tekemisessään välillä on.  Ja kun katsoo hänen tuloksiaan, niin ei se nyt aivan pieleen ole mennyt.  

Matti kirjoitti edellisessä jutussaan ansiokkaasti mm. hyötyliikunnasta ja metsätöiden merkityksestä. Siinä on yksi esimerkki ”hullusta harjoittelusta”, jota ennen vanhaan tehtiin. Sieltä tuli se rautainen kestävyys koko kropalle ja sen jälkeen ei tarvinnut kuin vähän hakea vauhtia, niin kovaa kulki.  On loistavaa kestävyys ja lihaskuntoharjoittelua tehdä töitä metsässä esim.4-5h päivässä. Kaikilla siihen ei tietenkään ole mahdollisuutta, mutta jotain vastaavaa. Toimisi vielä tänäkin päivänä ja siksihän tästä monipuolisuudesta ja tuntimääristä niin voimakkaasti nyt puhutaan.  Antin syyslomaviikko lokakuussa sisälsi muuten 3pvää metsän raivausta, kaksi kovaa juoksulenkkiä, yksi hiihtoharjoitus ja kaksi lepopäivää.  Ainakin väliin ihan hyvää vaihtelua.  

Kun puhutaan 10-18v (22v) harjoittelusta, niin on näissä oloissa syytä miettiä, mitä sillä haetaan. Jos tärkeää on olla hopeasomman finaalissa kymppikärjessä tai SM-tasolla kärkipäässä, niin silloin on syytä painaa hanaa ja vetää yksipuolisella lajiharjoittelulla vieläpä kovilla tehoilla kaveria eteenpäin. Tulosta todennäköisesti syntyy. Mutta mikäli on tarkoitus ja halu menestyä, sekä kehittyä ja olla yleensäkin mukana vielä aikuissarjoissa, niin monen lapsen vanhempien ja valmentajien on syytä käydä peilin edessä. Viime vuosina on huomattu, että hopeasomman kärkipäähän sijoittuminen tai vaikkapa 19-sarjan euroopanmestaruus ei takaa yhtään mitään, että kaveri on edes mukana enää aikuisissa. Toki se antaa siihen mahdollisuuden ja eihän se toki haittaa, jos menestyy junnuna, mutta kyllä harjoittelua on syytä miettiä, miten sen pitäisi erota 14v ja 24-vuotiaalla niin määrien kuin tehojenkin suhteen. 

 Luin jostakin vuoden 1998 14-ikäisten sarjan Suomen tilaston, jossa oli  800m:n 30 parasta poika juoksijaa. Vuoden.2008 tilastossa heistä oli Suomen tilaston 20 kärjessä ainoastaan 2 urheilijaa!! Siis 24-vuotiaina. Mielenkiintoista! Yleensäkin on aika outoa, jos vauhti ei juoksun eikä hiihdonkaan puolella kohene 20 ikävuoden jälkeen. Jotain menee pieleen. Monille urheilijoille eikä vanhemmille ole avautunut se tosiasia, että maailman ja Suomen huipulla voi urheilla +30v. Nyt painetaan täysillä kuin maailman lopun edellä, jo 8-18-ikäisenä, kun todellisen oikean harjoittelun tosimielellä voisi aloittaa vasta myöhemminkin.  

Artsi

 

 

 

26.10.2009 Matti:

Hyötyliikunnasta 

Minä taidan olla vanha kalkkis, kun en oikein ole perehtynyt nykyajan moniin liikuntamuotoihin. Suunnilleen kaikkeen ulkonaoloonkin on yleensä pitänyt olla pätevä syy. Tosin syyksi on kyllä riittänyt suursiivous kotona, jänismehtuu taikka kalastelu tai sienestys. Viimeksi mainittu tosin vain hyvässä seurassa ja kyseisen henkilön kannustuksesta: ”Kyllä sinä talvella kuitenkin tykkäät suolasieniä napaasi vetää…”

Jopa jänismehtuunkin voittaa mielestäni tavallinen supisuomalainen metsätyö. Siinä saaliskin on taattu: puuta pinoon, hiki hattuun ja jäsenet sopivasti hapoille, että voi seuraavana päivänäkin todeta rehkineensä kunnolla.

Ihan ensikertalaiselle homma ei ole helppoa eikä ehkä mikään nautintokaan. Pitää olla kunnon varusteet, täytyy opetella oikeat työtavat ja olla varovainen, ettei loukkaa itseään. Risukossa ja kannokossa liikkuminen pölliä kantaen tai vetäen ei ole helppoa. Ja tietysti moottorisahan käsittely ei suju heti kunnolla. Riittävästi säpinää kyllä saa ilman sahaakin, toisen apuna, pöllien kasaajana. (kuten edellä mainittu sienestyskumppanini). Jopa nopeammin saattaa hien saada siten, mutta en ole tästä hänelle kateellinen. Ja isoimmat pöllit olen, kuten herrasmies, kyllä pyrkinyt nostamaan itse.  

Varsinkin, jos kyseessä on oma metsä, tulee lisänautintoa siitä muutoksesta, jonka saa aikaan. Kun risukko ja roskapuu otetaan polttopuuksi, muuttuu metsä silminnähden. Taikka ensiharvennuksessa, kun huonolaatuiset puut otetaan pois. Tulee elintilaa niille parempilaatuisille: suorille ja terveille. (Lebensraum, sanoi jo Adolf H aikoinaan). 

Kilpajuoksijallekaan ei varmaan pahitteeksi ole monipuolinen risukossa ja kannokossa liikkuminen sinänsä. Pöllien kantaminen sen sijaan koettelee ja kehittää eniten selkää ja käsivarsia. Aluksi eivät voimat ehkä tunnu riittävän, mutta kun suht säännöllisesti toistuvasti tekee, alkaa voimia tulla. Ehkä jalat jäävät vähimmälle, joten juoksijalle metsurin työ ei ole ihan parasta treeniä. Kannattaa pysyä kohtuudessa. Ja savotalla mukana voi olla puolitehoisestikin: nautiskellen luonnon rauhasta, tehden vain sen verran kuin mukavasti jaksaa. 

Hiihtäjistä aikoinaan muutamat huiput olivat metsien miehiä, Kalevi Hämäläinen ainakin. Eero Mäntyrantakin kertoi tekevänsä metsätyötä.

Kokeilemaan vaan, jos tilaisuus tarjoutuu! Pikkupakkasella homma on mukavinta, kun ei vesi ja räntä tipu puista, eikä tule liian helposti hiki. Verryttely ennen työn aloittamista on paikallaan: mene metsään vuorotellen kääpiökäyntiä ja jättiläiskäyntiä. Aamuhämärässä. 

Matti

 

Pohjois-Savon maakuntaviestijuoksu juostiin 12.9.2009

 

Pohjois-Savon maakuntaviestijuoksu juostiin 12.9.2009 Siilinjärven Ahmolla. Mukana tapahtumassa oli 58 joukkuetta, mikä on 10 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Järjestelyistä vastasivat Siilinjärven Ponnistus, Juha Heikkisen asiantuntevalla johdolla ja  Juoksutallin pieni, mutta pippurinen tiimi.  

Kisat alkoivat räväkästi 12-ikäisten tyttöjen kisalla, joka ratkesi vasta viimeisellä osuudella, kun MaaMa:n Oona Virkkunen karisti VarkKv:n 16 sekunnin päähän. Oona juoksi myös viestin kovimman yksityisajan 3.55. MaaMa kirkasti näin viime vuoden hopean kullan kimallukseksi. Joukkue juoksi täsmälleen samalla kokoonpanolla kuin vuosi sitten Karttulassa. MaaMa:n vahvaa seuratyötä osoitti se, että 7:n parhaan joukossa oli kaikki seuran kolme joukkuetta. Kisan pronssille juoksi LeVi:n kvartetti.  

12-ikäisten poikien viestissä LeVi:n nelikko näytti Ahmolla hurjaa menoa. Ei ollut epäselvää, mistä tämän sarjan kovimmat kasvot tulevat. Joukkue voitti kisan huikealla puolentoistaminuutin erolla ennen Kuopion Namikaa. LeVi oli edellisenä syksynä hopealla, joten nyt pojat nauttivat mestaruudesta täysin siemauksin. Pronssipallille nousivat VarkKv:n pojat. Viestin kovimman yksityisajan iski avausosuudella LeVi:n Valtteri Saukkonen, joka juoksi kilometrin aikaan 3.29. 

Puijon Hiihtoseura on hallinnut M16-sarjaa koko mk-viestihistorian ajan, eikä tämä vuosikaan tehnyt poikkeusta. Puijon veljet veivät kultaa selvällä 44 sekunnin erolla ja  kakkosjoukkue nappasi vielä varmuuden maksimoimiseksi pronssia.  Viime vuoden 4:s Vieko otti nyt hopeaa ja KarttU putosi  4:nneksi. 1,5km:n kovimman ajan juoksi Juho Pitkänen ajalla 5.20 ja 3km:n nopein oli samoin Puijon Aleksi Jäntti 11.06. 

Vastaavan sarjan naisten puolella vei tiukan kahinan jälkeen samoin Puijon kvartetti. Eroa Vieremän Koittoon tuli vain 5 sekuntia. Kisan pronssille juoksi MaaMa. Lyhimmän matkan nopein oli avausosuudella kärjessä tullut MaaMa:n Sannimari Virkkunen ajalla 6.03 ja pisimmän matkan nopein PHS:n Elsa Airaksinen 12.42.  

Miesveteraanien viestin ennakkosuosikin MänVe:n parhaimmisto oli maantiejuoksun SM-kisoissa, joten pöytä oli katettu muille seuroille. KuHi ottikin ohjat käsiinsä alusta alkaen ja vei kiertopalkinnon nimiinsä minuutin erolla ennen TT Aquaterraa ja Maaninkaa. Koko kolmikko juoksi kylläkin kovaa, kuten näillä ”ikiveteraaneilla” on yleensäkin tapana tehdä. Vauhdissa olivat vaikeuksissa mm.yhtaikaa lähteneet 16-ikäiset pojat. 

 

Mäntylahden naisveteraaneilla ei ollut myöskään parasta kehissä. Joukkue johti kuitenkin vielä viimeisessä vaihdossa, mutta ankkuriosuudella Varpaisjärvi kiilasi mestariksi Marketta Kurikan johdolla. Marketta juoksi myös 1,5km:n osuuden nopeiten aikaan 7.01. Anne Jääskeläinen oli pisimmän matkan ylivoimainen ykkönen ajalla 11.42.  

Naisten viestissä VarpVi otti nyt toisen peräkkäisen voiton nimiinsä. Kisan puolivälissä johtoon nousi Aquaterra Heidi Hyvärisen upean juoksun ansiosta (nopein aika 11.24). Kolmannella osuudella Hanna Hyvönen nosti joukkueensa värit piikkipaikalle ja Aira-Maarit Immosella oli helppo työ varmistella ykköspaikka Vireelle. Hopealle nousi SiiHs, joka jäi lopulta tasan minuutin päähän. Pronssia nappasi LeVi. Merkillepantavaa oli, että SiiHs:n vasta 13-ikäinen Satu Kähkönen kipitti  3km:llä ajan 11.56, joka jäi matkan nopeimman naisen juoksemasta ajasta vain puoli minuuttia. 1,5km:n nopeimman ajan juoksi naisissa Päivi Roivainen 5.52.

 

Miesten pitkässä kuusiosuuksisessa viestissä Kuopion Hiihtäjät otti nyt VarpVi:n naisten  tavoin toisen perättäisen voiton. Viime vuonna KuHi joutui tosi tiukoille Varkauden kanssa, mutta nyt eroa tuli vajaat minuutti. Kisa oli kuitenkin tasainen, sillä vielä 4:n osuuden jälkeen VarkKv ja KuHi etenivät aivan peräkkäin, mutta parilla viimeisellä osuudella KuHi sitten ratkaisi viestin. Kisan pronssille juoksi ensimmäistä kertaa viestiin osallistunut Kuopion Namika. Viestin pienoinen positiivinen yllätys oli 4:nneksi juossut SiiHs. Karttulan Urheilijat paransi myös viime vuotista sijoitustaan kolmella ollen nyt hienosti 5:s. Kisaan osallistui komeat 11 joukkuetta.  1,5km:n osuuden nopeimman ajan juoksi KuHi:n Antti Partanen 4.49. Kolmosen nopein oli KuHi:n Kimmo Randelin ja 4,5km:n ykkönen Namikan Tuomas Säily 15.30.

 

Maakuntaviestin osanottajamäärät putosivat siis hitusen edellisvuodesta. Varsinkin 16-ikäisten sarjat potevat osanottajapulaa. Hiihtäjät ovat tosin hyvin mukana, mutta mistä saataisiin yleisurheilupuolen porukoita kehiin. Veteraanit kärsivät nyt paljonkin samaan aikaan järjestetyistä SM-kisoista. Suunnistuspuolelta mukana oli vain Siira:sta yksi joukkue. Yhteensattumia  tuntui olevan sielläkin suunnalla, vaikka tämä viikonvaihde valittiin viestitapahtumaksi juuri suunnistajien toivomuksesta.  

 Miesten yleisessä sarjan kisaan löytyi 11 joukkueen voimin juuri sitä oikeaa mk-viestitunnelmaa.  Porukat olivat hienolla asenteella mukana taistelemassa seuran värien puolesta. Siitä osoituksena myös hersyvät pukukoppikeskustelut ja vielä kovemmat jälkipelit. Yksi loistava esimerkki kunnon tsemppismeininkistä on Ollikaisen Jukka, joka takoi Ahmon reittiä hurjalla iskutuksella. Siinä on mies, joka syttyy juuri näihin tapahtumiin. Otetaan muutkin mallia.

Miesten puolella ilahduttavaa oli myös Kuopion Namikan mukaantulo viestiin.  Kuulin jo kuiskintaa, että ensi vuonna joukkue tavoittelee selkeästi viestivoittoa.  Hienoa, näin sen pitääkin olla.  Siitä se kunnon otatus syntyykin. Mailerit vastaan kestokoneet! Olipa muuten upeaa nähdä, kun Namikan joukkueella oli ankkurina nuori Kolehmaisen Hannu, joka sai näin leikata maalilinjan ja tuoda joukkueelleen pronssia. Ikimuistoinen kokemus varmaan kaverille! 

SiiPo pääjärjestäjänä onnistui viemään kisajärjestelyt erinomaisesti läpi. Feelmax, Kesport Leppävirta ja Forte Sport tarjosivat paikallaolijoille tuotemyyntiä ja monikohan pääsi kisapäivänä makkaransyönnillään A-luokkaan? Itse en siihen aivan päässyt, mutta tavoite onkin ensi vuodessa.  Ja tapahtuman tunnelman loi maanmainio kuuluttaja Tuovisen Aki.

 

Ja vielä…….Eräs junioripojan isä tuli kisahuuman keskellä meikäläisen luo….taputti olkapäille ja sanoi: ”Voi ihme, miten upean tapahtuman olette kehitelleet. Loisto juttu”. Siinä se oli…parempaa palautetta ei voi saada. Se jos mikä kannustaa eteenpäin…

 

 Katsellaan nyt rauhassa, missä viesti juostaan ensi vuonna. Juoksutalli ottaa hakemuksia vastaan ja myöskin päättää kisapaikan ja seuran. Samalla kaavalla varmaan mennään. Tapahtuman tavoite on kuitenkin sekä kilpailullinen että myöskin kuntoilullinen. Jotenkin tuntuu erityisen hyvälle, kun muutamat joukkueet ovat mukana täysin puulaakihengessä. Ja työpaikkasarjan mukaantuonnilla on tätä kuntoilupuolta haluttu enemmänkin korostaa.

 

Artsi

26.8.2009 Artsi

 

Viime aikoina on muutamassa lehdessä ollut artikkeleita, missä on etsitty ”kadonnutta naisyleisurheilijaa”. Myöskin Arto Bryggare ihmetteli, mihin suomalaiset naisyleisurheilijat katoaa. Lehtiartikkeleiden pohdiskelu johtui siitä, että varsinkin naisten yleisurheilu on jo muutaman vuoden ollut Suomessa alamäessä. Tosin valoakin on näkyvissä, sillä tällä hetkellä nuorissa 16-22-vuotiaissa on todella hyviä tyyppejä.  

 Toisen artikkelin mukaan yleisurheilun ongelma ei ole naisten saaminen lajin pariin. Ongelma on siinä, että tyttöjen urheilu-ura lopahtaa viimeistään  15-19-ikäisenä. Motivaatio hiipuu lopulta liian helposti ja varsinkin silloin, jos ei pääse arvokisoihin. Lisäksi monen lahjakkaan urheilijan lopettamispäätöksen taustalla on huoli taloudesta. Kova panostus ei tuo kuin muutamassa tapauksessa jotain takaisin. Lehden mukaan on vaikea keksiä miten naiset saadaan jatkamaan tosissaan urheilua. Avuksi taitaisivat riittää raha ja ympäristön asenne. 

Viime viikon Urheilulehti ottaa hieman toisenlaisen kannan. Haastattelussa ollut 35-vuotias Mikaela Ingberg sanoo, että on kyllästynyt kyselyihin siitä, että miksi hän jatkaa urheilua. Miksi ei kysytä sitä, että missä ovat muut aikuiset yleisurheilijat? Yksi Berliinin opetus on se, että huippuyleisurheilu ei ole pikkutyttöjen touhua. Todelliset menestyjät ovat 30v kieppeillä. Ingberg sanoo, että 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa meillä oli paljon menestyjiä nuorten arvokisoissa. Nyt kun heidän pitäisi urheilla uransa parhaita vuosia, he ovat kuvista pois.  

Mikaelan mielestä ilmiön keskeinen selittäjä liittyy haluttomuuteen sitoutua urheiluun. Meillä on paljon lahjakkaita urheilijoita, jotka eivät ole halunneet tunnustaa sitä tosiasiaa, että projekti vaatii muutaman vuoden aikajänteen. On haluttu tuloksia 1-2 vuodessa ja kun niitä ei ole tullut, on lyöty hanskoja tiskiin. Kärsivällisyys puuttuu tämän päivän nuorilta.  

Urheilulehti ja Ingberg ottavat myös hienosti kantaa siihen, että on uskallettava tehdä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä saa yleistä hyväksyntää. Pitäisi heittäytyä muutamaksi vuodeksi elämään urheilun ehdoilla, vaikka se vähän viivästyttäisi siviiliuraa ja olisi jopa taloudellisesti raskasta. Ingberg sanookin, että tämä ei tarkoita sitä, että urheilijalupauksen olisi unohdettava muu elämä. Ei tietenkään. Hänkin on lukenut siviiliammatin. Ei urheilun tarvitse sitä estää. Mutta se pitää hyväksyä kaikkien, että valmistautuminen vie pitemmän aikaa ja normaaliin elämänrytmiin siirrytään vähän myöhemmin. Mutta onko se kamalaa, jos vastapainoksi saa tehdä sitä, mikä elämässä on sitä omaa. Jostakin syystä monille tulee hirveä kiire, aivan kuin sillä olisi 40-vuotiaana jotain merkitystä, onko valmistunut ammattiin muutamaa vuotta myöhemmin tai aiemmin.  

Ingberg sanoo, että jossain vaiheessa on vallalle päässyt ajatus, että kaiken mielekkyyttä alettiin mitata rahassa. Hänen mielestä pitää uskoa urheilun itsensä voimaan. Jos urheiluun pystyy suhtautumaan löytöretkeilijän asenteella, on uraa helppo jatkaa. Silloin homman perusidea on urheilu itse, eivät ne asiat, mitä menestyksellä voisi hankkia. Ajan henki on kyllä muuttunut niin, että itsensä toteuttamista arvostetaan entistä enemmän. Ja hyvä niin. Yleisurheilu kun ei voi monessakaan tapauksessa saada sellaisia taloudellisia mahdollisuuksia kuin muissa lajeissa. Mutta harvassa lajissa voi tutkia oman itsensä rajoja niin pitkälle kuin tässä. 

Itse olen pitkälti Ingbergin kanssa samoilla linjoilla. Ja tuo lopettamisongelma koskee kyllä yhtälailla poikia. Ei se ole pelkästään naisten ilmiö. Totta kai taloudellinen tuki on tärkeää ja varsinkin kun ollaan menossa ja tavoittelemassa aivan kirkkainta huippua ja arvokisoja. Mutta esimerkiksi Suomen kärkipäähän pääsee ilman tuhansien eurojen panostusta, tämän ovat osoittaneet myös meidän tiimin urheilijat. Ja pitää muistaa, että tämä laji on verrattain halpa. Varusteisiin ei mene maltaita ja leiritykseen löytyy kyllä tukijoita, jos vaan hätyyttelee Suomen kärkipäätä ja jos ennen kaikkea haluaa katsoa, mihin kyvyt riittää. Jos pk- tai sm-tason yleisurheilijat alkavat itkeä lajin rahallisia uhrauksia, niin hiihtopuolelta kuuluisi silloin jo suoranainen parkuminen. Ja kaikille urheilijoille voi sanoa myös sen, että tukeminen, tuli se sitten seuralta, sponsoreilta tai mistä tahansa, vaatii urheilijoilta tiettyä yhteistyötä, näkyvyyttä ja esilläoloa.  

Tässä lajissa tarvitaan oikeaa asennetta, kärsivällisyyttä, ja joskus jopa suoranaista hulluutta. Ja kuten ollaan monta kertaa todettu, opiskelut eivät ole este huipulle pääsyyn. Ja töitäkin voi tehdä. Sen ovat monet tämän hetken SM-mitalistitkin osoittaneet. Mutta organisointikykyä se vaatii. Toinen asia on tietenkin ne, jotka tähtäävät arvokisojen mitaleille. Ei onnistu, jos tekee 11kk vuodessa 8h työpäivää?

 Ja lopuksi kannattaa kaikkien muistaa, että omat rajat on syytä katsoa, sillä silloin ei tarvitse kiikkustuolissa voivotella, että kyllähän minäkin, jos….. Näitä jossittelijoita on jo nyt Suomen maassa ihan tarpeeksi.

 Artsi

 

 

 

4.7. 2009 Artsi:

 

Yleistä ”höpinää” juoksuharjoittelusta…määristä….tehoista…rytmityksestä! 

Juoksuharjoittelu voidaan jakaa kaikessa yksinkertaisuudessaan harjoittelun määrään ja juoksuvauhtiin. Lisäksi tärkeää on harjoitteiden sisältö ja oheisharjoitteet.  

Paljonko juoksijan pitää sitten juosta viikossa, kuukaudessa, vuodessa? Se onkin kysymys, johon ei välttämättä löydy yksiselitteistä vastausta. Mutta silloin kun tavoitteena on kestävyyden kehittäminen, on selvää, että juoksijan pitää juosta ja paljon. Silloin mies –tai naisjuoksijalle ei riitä 70-80km/vko mihinkään. Sehän tarkoittaa vain noin 7 tunnin liikkumismäärää viikossa, joten sillä ei juuri mitaleita pokkailla. Karkeasti voidaan todeta, että juoksijoiden määrät vaihtelevat 800 metrin menijöillä noin 100km:n viikkomääristä pitkien ratamatkojen aina liki 200 km:iin saakka. On tietenkin muistettava, että jos pk-kaudella juoksee noin 140km, niin kilpailuun valmistavalla kaudella ja kisakaudella se laskee jopa 70-100 km:iin. Kilpailukaudella harjoitusmäärät eivät saa uuvuttaa juoksijaa, vaan niiden tulee enemmänkin edistää palautumista. Nuorten juoksijoiden kohdalla tilanne on hieman toinen. Heidän tulee ensiksikin hyödyntää loistavat olosuhteet ja harjoitella myös kesällä määrällisesti paljon.  

Suomessa painotettiin 1960-luvun lopussa ja 1970-luvulla Arthur Lydiardin oppien mukaan raakasti määräharjoittelua. Kaikilla oli selvää, että 100km viikossa ei ole mitään, 150km jo jonkin verran, mutta 200km oli jo kertomisen arvoinen määrä. Menestystä tuli, mutta juoksijan on kuitenkin muistettava, että kisoissa ei sijoitusta ratkaise yksin juostut kilometrit. Muuten kaikki olisi liian yksinkertaista. 

Sitten myöhemmin Suomessakin alettiin lipsua määrävoittoisesta harjoittelusta ja tilalle tuli vähemmän määrää, enemmän tehoja. Mattotestit todistivat miten anaerobinen harjoittelu nostattaa kuntoa hyvin lyhyelläkin jaksolla. Ei ehkä tajuttu, että pitemmällä tähtäimellä kestävyyslajeissa ei voi pärjätä muuten kuin tekemällä paljon kilometrejä. Kun vielä samaan aikaan luontainen liikkuminen väheni, niin pohjat alkoivat rapistua. Alettiin korostaa ehkä liikaakin ns oheisharjoittelua, alettiin näperrellä pikkuasioiden kanssa ja varsinainen tekeminen jäi taka-alalle. Sitten kun vielä syntyi ns Nuori Suomi-ajattelu kaikenlaisine makkaranpaistoineen, niin kymmenen parhaan keskiarvot alkoivat laskea kuin lehmänhäntä. Onneksi aivan viime vuosina on alettu tajuamaan, että hapen pitää kiertää, jos huipulle meinaa pyrkiä. .

 Juoksijan suorittamien harjoitusten on oltava selkeästi kehittäviä tai palauttavia. Ei yhtä aikaa molempia. Yksinkertainen asia, vai onko?. On nimittäin juoksijoita, jotka eivät välttämättä moneen viikkoon onnistu tekemään yhtään todella kehittävää harjoitusta tai sitten selkeästi palauttavaa tarpeeksi hidasvauhtista lenkkiä. Vähän aikaa harjoittelu etenee kehittävissä merkeissä, mutta muuttuu sitten palauttavien harjoitusten puuttuessa (ja/tai muiden ulkoisten tekijöiden) myötä yllättäen kuluttavaksi. Näin ajaudutaan tilaan, jossa tulokset alkavat heiketä jo alkukesästä ja elokuussa ei tee enää mieli radalla.  Kehittymisen kannalta kehittävien ja palauttavien harjoitusten oikea rytmittäminen on yhtä tärkeää kuin määrä ja tehokin. Palauttavien harjoitusten tärkeimmät tekijät ovat niiden ajankohta ja rasittavuus. Ns kuona-aineiden poistoharjoitukset olisi hyvä tehdä mielellään samana päivänä tai ainakin seuraavana aamuna. Ja tarpeeksi hiljaisella vauhdilla. Palautumista nopeuttavat myös erilaiset fysikaaliset hoidot, hieronnat, kylvyt ja tietenkin hyvä yöuni. On olemassa satoja erilaisia valmennusmenetelmiä, joilla voi kehittyä hyväksi juoksijaksi, mutta kaikille on yhteistä rasituksen ja palautumisen oikea keskinäinen suhde. Joillekin sopii rytmitys, missä joka toinen päivä on jotain ominaisuutta kehittävä harjoitus ja joka toinen palauttava. Joku hyväkuntoinen juoksija voi tehdä kaksi kehittävää harjoitusta perättäisinä päivinä tai aamu-ja iltapäivällä ja vasta sitten tehdä palauttavia harjoituksia. Ja joillekin riittää, että viikossa on korkeintaan kolme kehittävämpää treeniä.

 Harjoittelun viikkorytmityksen on oltava myös sellainen, että määrät eivät ole koko aikaa kovia. Palauttavan harjoitusviikon on erottava myös määrältään kovista viikoista. Peruskestävyyskausilla voi viikkorytmitys olla 3:1 tai 2:1. Sitä vastoin kilpailuun valmistavalla kaudella 2:1 tai jopa 1:1. Jos kovilla viikoilla juoksumäärät ovat 150 km:n tienoilla, putoaa ne palauttavalla viikolla alle sataan

Lisäksi on tärkeää tietää, juuri kehittävien ja palauttavien harjoitusten takia se, mikä on aerobinen ja anaerobinen kynnysvauhti. Juoksuvauhdeissa pitää olla selkeä ero. Kovavauhtisten ja hidasvauhtisten kilometrivauhdeissa voi olla jopa minuutin ero, jossain vaiheessa jopa enemmän.  Lisäksi kaikkien harjoitusten pitäisi olla tavoitteellisia. Aamulenkeilläkin on oltava selkeä tavoite. Useimmiten aamuharjoitukset ovat palauttavia edellisen illan kovasta treenistä tai sitten ne voivat toimia herättelyharjoituksina illan pääharjoitukseen. Mutta aamulla voi myös suorittaa kehittäviä treenejä. Iltapäivällä voi sitten tehdä palauttavan harjoituksen ja näin elimistö pääsee rauhoittumaan ennen yöunta.

 Varsinkin mailereiden harjoittelussa on huomioitava, että harjoittelu on rytmitykseltään sellainen, että tarvittavia vauhti-ja tukiominaisuuksia pyritään ainakin ylläpitämään läpi koko harjoituskauden. Nopeus ja kyky juosta vauhdikkaasti ja rennosti kovaa on yksi tärkeimpiä asioita. Tämän takia on pidettävä huolta siitä, että pk-kaudella ei ajauduta liian kauaksi kilpailuvauhdeista. Kovan määräharjoittelun seurauksena juoksun taloudellisuus saattaa heikentyä ja joskus siinä tulee ongelmia kilpailukauden kynnyksellä. Ja senkin takia on hyvä tehdä aina välillä esimerkiksi tekniikkaharjoitteita, maitohapotonta määräintervallia, helpoissa olosuhteissa (myötätuuli, loiva alamäki) tehtyjä treenejä, venyttelyä, hierontaa. Myöskin alimatkan kisat helpottavat tätä ongelmaa.

 Hyväksi juoksijaksi aikovan on osattava harjoitella myös vammautuneena ja muuttuneissa olosuhteissa. Harjoituskaudella kestävyysjuoksijan harjoittelun muodolla ei ole juurikaan vaikutusta kuntoon. Eli kuntoa voidaan ylläpitää muutenkin kuin pelkästään juoksemalla. Tärkeintä on harjoittelun kesto, teho ja rytmitys. Sen tähden esimerkiksi jalkavammoista kärsivät voivat tehdä jotain korvaavaa eikä heidän kuntonsa siitä juurikaan heikkene. 

 Eli summa summarum…jokainen kehittävä harjoitus vaatii aina aikaa, jotta elimistö palautuu tilaan, jossa se pystyy ottamaan vastaan rakentavasti uuden harjoitusärsykkeen. Mikäli palauttavina päivinä harjoitellaan liikaa tai liian kovaa, palautuminen viivästyy ja mikäli näin jatkuu pidempään, voi lopputuloksena olla ylirasittumistila. Palautumisen kannalta myös ravinnolla ja varsinaisella levolla on todella suuri merkitys.

 

 

2.6.2009 Artsi:

 

Millaiset ovat hyvän juoksijan tai hiihtäjän psyykkiset perusvaatimukset eli millainen hyvä urheilija on henkiseltä olemukseltaan:

 -  Tavoitteellinen. Hän asettaa itselleen pitkän tähtäyksen useiden vuosien tavoitteita ja pienempiä sekä suurempia välitavoitteita. Tavoitteet ovat sekä kilpailullisia  että harjoituksellisia. Jokaisella harjoituksella on tietty tavoite.

 -  Kaikessa pitkäjänteinen. Lisäksi hän luottaa itseensä, valmentajaansa ja harjoitteluunsa. Hän ei ole koko ajan katsomassa, onko ruoho aidan takana vihreämpää. Hän ei ole kuitenkaan jääräpää harjoittelussa, vaan pystyy mukautumaan erilaisiin tilanteisiin ja muuttamaan harjoitteluaan. Hän pystyy kuuntelemaan ja katsomaan, mitä muut tekevät ja pystyy omaksumaan uusia ideoita ja ajatuksia.

-   Motivoitunut. Häntä pystytään motivoimaan ja hän pystyy motivoimaan itseään. Harjoittelu yleensäkin motivoi häntä.

-   Hän ei lannistu koskaan. Hän voittaa vaikeudet, häviöt, huonot tulokset. Hän ei lannistu huonosta kunnosta, vammoista, loukkaantumisista, ylikunnosta. Hyväksi urheilijaksi tullaankin monien vaikeuksien kautta. Toisaalta hyvä urheilija ei ole vammaherkkä. Hän ei tarvitse erilaisia vammoja tekosyyksi huonoille suorituksille. Huono kilpailija kehittää ongelmia voidakseen selitellä jo ennakkoon, miten asiat menevät pieleen.

 -   Hyvän kestävyysurheilijan on oltava keskittymiskykyinen, kärsivällinen, realistinen ja luotettava.  Hän ei masennu, eikä ajattele negatiivisesti. Hän on taistelija. Taistelija voitosta, toisia vastaan, itseään vastaan, aikaa vastaan, kipuja ja väsymystä vastaan.

 -   Hänellä on itsekuria. Hänen harjoitteluunsa eivät esim. olosuhteet vaikuta mitään. Hän tekee harjoituksia huonossa säässä, lähtee aikaisin aamulla aamulenkille. Hän ei jää makoilemaan, jos nilkka on ”kipsissä”. Hän tekee silloin muuta, millä voi pitää itsensä kunnossa. Urheilijalla, jolla on itsekuria ja päämäärätietoisuutta, irtoaa vaativissa tehtävissä ja kisoissa yllättäviä voimia!

-    Hän ei aliarvioi itseään. Hän omaa itsekunnioitusta harjoitteluunsa. Hänellä on kyky nauttia harjoittelusta ja urheilusta. Hänen motivaatioonsa ei välttämättä liity raha.  

- Yleensäkin hän on kaikissa elämäntavoissaan urheilijatyyppi.

- Pitää muistaa, että ihminen ei ole kone, josta voi repiä irti tehoja välittämättä henkisestä puolesta. Jatkuva stressi myös hidastaa palautumista, joten on osattava ottaa välillä rennosti ja olla välillä ”tekemättä mitään”.

- Mitä se henkinen ja psyykkinen valmennus sitten on. Menetelmiä on monia, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan niillä pyritään löytämään ja poistamaan ongelmia ja vahvistamaan vahvoja puolia. Samoin niillä vahvistetaan itseluottamusta ja pyritään hallitsemaan jännitystä ja stressiä. Lisäksi pitää muistaa, että jokainen kilpailu on myös henkistä valmennusta. 

Lasse Virenin valmentaja Rolle Haikkola korosti sitä, että urheilijan pahin vihollinen on hän itse!!! Urheilijan ensimmäinen kompastuskivi ovat selitykset: kiire, työ, opiskelu, sataa, kylmä, liukasta, perhe, raha, ym. Nämä kaikki asiat ovat sellaisia ”selityksiä”, jotka eivät ole mitään esteitä kehittymiselle ja menestymiselle.

Haikkola totesi myös, että urheilijalle on saatava positiivinen mieli ja asenne niin harjoitteluun kuin kilpailemiseenkin. Pitää olla kykyä nauttia siitä mitä tekee. Positiivinen urheilija pyrkii onnistumaan heti epäonnistuneenkin kisan jälkeen. Samoin hyvän urheilijan (ja valmentajan) hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös, että pitää hyväksyä ja myöntää epäonnistumiset ja virheet. Eikä selitellä. Pitää nimittäin olla uskallusta myös epäonnistua, koska me kaikki teemme virheitä. Sen jälkeen on analysoitava homma ja ei muuta kuin positiivisella mielellä kohti uusia haasteita.

Merkittävä asia on urheilijalle myös kodin ilmapiiri. Valmistautuminen kisoihin alkaa yleensä aina kotoa. Tämä asettaa vaatimuksia myös ympäristölle. Urheilijan on saatava riittävästi lepoa, ravintoa ja tilaisuutta keskittymiseen. Kodin ilmapiiristä syntynyt tasapainoisuus on sellainen ominaisuus, jonka merkitys on suuren suuri.

Haikkolan teeseihin kuului myös, että huipulle pääseminen on asennekysymys ja se, että menestyminen ei ole koskaan sattumanvaraista, vaan se on sitkeän ja kovan uurastuksen tulos!!!

 

6.5.2009

Urheilulehdessä oli jossain vaiheessa artikkeli ”mestarin kaavasta”. Tässäpä joitakin otteita kyseisestä jutusta. 

”Kestävyysurheilu on yksinkertaista puuhaa. Huipulle nousu vaatii n.10 vuoden jakson huippu-urheilijan kaltaista elämää. Se tarkoittaa hitaan määrätietoista etenemistä elimistön äärirajoja venyttäen, mutta kuitenkin rajoja kunnioittaen. Ahnehtia ei saa, muuten kehitys pysähtyy. Ja jo tätä ennen on tehtävä oikeita asioita eli niitä asioita, että urheilijan on mahdollista harjoitella se 10 vuotta tehokkaasti ja kovaa”. 

Tästä syystä kestävyyslajeissa noustaan harvoin huipulle alle 25-vuotiaana, sillä tarvittavat kehitysvuodet eivät ehdi tulla täyteen. Reijo Jylhä sanookin, että nuori lahjakkuus joutuu nykyoloissa keskittymään peruskestävyyden luomiseen reilusti yli 20-vuotiaaksi. On pakko, muuten keho ei kestä tehotreeniä. Ja siksi omaa parasta tuloskuntoa ei saada valmiiksi kuin 30-ikäisenä. Käytäntö on osoittanut, että kestävyysurheilun ongelma on siinä, että tuo 10 vuoden jakso osoittautuu siinä mielessä monesti raskaaksi, että elimistö ei kestä kasvavaa tehoharjoituskuormaa, vaan ajautuu ylirasitustilaan eikä kehity. Harjoittelu rakentuu nimittäin aina aiemman harjoittelun varaan. Jos elimistö hyytyy tehoharjoittelun alla, on harjoittelu mitoitettu elimistön sietokyvyn kannalta liian kovaksi. Tai kääntäen; urheilijalla ei ole sellaista pohjaa, että elimistö kestäisi huipulle vaadittavaa tehotreeniä. Takavuosina tämä ei ollut ongelma, kun luontaista liikkumista tuli tarpeeksi. Nyt on asia toisin. Puutteellinen perusta tekee 15-25-vuotiaiden harjoitustehojen nostamisesta entistäkin riskialttiimpaa. Jylhä sanoo myös, että suomalainen nuori käyttää turhan monta vuotta välitilaan, jossa ei olla enää lasten maailmassa, mutta ei oikein huippu-urheilun kulttuurissakaan. 

Viime talvena nousi maailman eliittiin hiihdon puolella Aino-Kaisa Saarinen, 30-vuotiaana.  Hänen lapsuudenystävä ja treenikaveri kertoo, että Aikun lapsuus muistutti hyvin pitkälle Etiopian juoksijoiden kertomuksia lapsuudestaan. Aikku hiihti, yleisurheili ja touhusi koko ajan jotakin. Kukaan ei patistanut harjoitteluun.  Kaikki tapahtui osana arkielämää. Hänen mielestään on parempi, että ensimmäisistä harjoitusvuosista vastaa maalaisjärjellä varustettu koutsi ja vasta tehoharjoitusvuosista kivikova ammattilainen, eikä päinvastoin! Aikulla oli valmentaja, joka osasi olla viisas. Hän ei tehnyt hommasta liian totista liian aikaisin. Vaikka juuri perusasiat hyvin opettikin. Hän oli urheilun kehittäjä, jolla ei ollut kiire ulosmitata suorituskykyä!!! Sen jälkeen tuli mukaan ammattiosaaminen, oikea asenne ja yksityiskohtien täsmällinen hoito. 

Myös Virpi Kuitusen lapsuusvalmentaja korostaa lapsen maailman ehdoilla toimimista uran alkuvaiheessa. On muistettava, että lapset ovat lapsia. Siinä on turha rakentaa turhan tiukkoja ohjelmia. Ominaisuuksia toki pitää kehittää, mutta myös siten, että lapsi ei edes huomaa treenaavansa. Hän korostaa, että kaiken leikkimielisyyden keskellä on toki tehtävä asioita tiukastikin ja siksi lasten pitää antaa myös kilpailla paljon. Ne ovat parhaita mahdollisia tehoharjoituksia.  Ja nuoren harjoittelun pitää olla hauskaa ja myös yhdessä tekemistä, hän korostaa.

 Aino-Kaisa Saarinen kertoo omasta urastaan muun muassa, että kyllä kestävyysurheilijan elämä huippuvaiheessa on varsin kurinalaista. – Herätys on puoliseitsemän. Aamiaisen ja lehdenluvun jälkeen kaksi tuntia treeniä, sitten lounas ja toinen parin tunnin lenkki. Lihashuoltoa, päivällinen, asioiden hoitoa, kotihommia ja aikaisin nukkumaan. Sama toistuu 7 päivää viikossa.

Saarinen ei pidä vapaata kuin leirien ja kisojen jälkeen. Hän liikkuu 15-25 tuntia viikossa. Lomaa hän pitää pari viikkoa ja muutaman päivän juhannuksen tienoilla. Vapun jälkeen käynnistyvä treenikausi käsittää voimaa, juoksua, rullaa, sauvajuoksua jne. Latua hän muistuttelee mieleen joka neljäs viikko putkessa tai jäätikköleirillä. – Siinä ei paljon terassilla istuta, sanoo Aikku, jonka avopuoliso on entinen koripalloilija.  Aikku sanookin, että on vaikea kuvitella, että jakaisi elämän ihmisen kanssa, joka ei ole urheilun parista. Moni on ihmetellyt, onko elämä jotenkin rajoittunut urheilun vuoksi. – On aivan älytön ajatus, että hiihto olisi jotenkin kaventanut elämääni. Päinvastoin. Rakastan, mitä teen, kaikkia kokemuksia, mitä olen saanut. Ja Aikulla on opiskelupaikkakin Lapin yliopistossa, mutta siihen hän keskittyy vasta uran jälkeen.

 Hiihdon harjoittelusta hän sanoo, että kuntopohja pitää aloittaa nuorena. Mutta edes yksisilmäisimmät friikit eivät ehdota, että alle 16-vuotiaan pitäisi hylätä muut lajit ja harjoitella ammattiurheilijan rytmillä.  Hän korostaa maltin merkitystä. Huipulla ei puuhastella, mutta lapsille pitää antaa tilaa olla lapsia. Hiihto on lajina sellainen, että liian varhaisesta erikoistumisesta ei ole muuta kuin haittaa.

 Aikun menestyskään ei tullut helpolla. Jo vuonna 2002 hän harjoitteli itsensä ylikuntoon, urheilun helmasyntiin. Uupunut elimistö teki totaali stopin. Kehon lämpö laski 35 asteeseen, eikä harjoittelusta, saatikka kilpailemisesta tullut mitään. Aikku katsoi olympiahiihdot kotisohvalta ja mietti miten tästä eteenpäin.  – Jälkeenpäin on helppo jossitella, mutta virhe oli aika klassinen. A-maajoukkueeseen nostettu nuori urheilija ajatteli, että minä kestän mitä vaan. Valmennusmetodeja ei hevillä päivitetty ja ylitunnollisuus ei helpottanut tilannetta. Ylikunto laukaisi muutoksen uralla. Sitten tuli valmentajaksi Jarmo Riski. – Isoin muutos tuli asenteeseen: hän terotti, että hiihto on huipulla ammatti. Ei harrastelua. Kaikella mitä tekee, on väliä!! Töitä tehdään kärsivällisesti ja hommat hoidetaan asiallisesti ja se on siinä. Ja tulos nähtiin viime talvena.

Lyhennelmän ja ajatukset kokosi Artsi

 

 

 

 

 

27.11. 2008 Artsi:

 

Aina ei kova työ pelkästään riitä…. 

Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että juoksu ja hiihto kulkee,  kropasta saadaan kaikki irti, ennätykset paukkuu ja mitaleitakin ropisee?

Yleensä tähän vastataan, että pitää treenata tarpeeksi paljon ja riittävän tehokkaasti. No näinhän se tietysti onkin, mutta lopputulokseen vaikuttaa moni muukin tekijä  ja näillä muilla tekijöillä on yllättävän suuri osuus. Olisi nimittäin liian yksinkertaista, jos mitaleita jaettaisiin sen mukaan, kuka on eniten juossut kilometrejä tai kuka on eniten käyttänyt aikaa harjoitteluun. 

Totta kai harjoittelu ja sen laatu ovat lopputuloksen kannalta tärkeä asia. Treenaamisen on oltava säännöllistä ja mikäli mitaleille halajaa, on päästävä nopeasti rytmiin, jossa harjoitellaan useasti kaksi kertaa päivässä. Harjoittelun on oltava nousujohteista ja pitää tietää, miten treenataan sisulisäikäisenä, miten nuorten sarjoissa ja mitä vaaditaan aikuisiän harjoittelulta.

Määrää pitää tulla tarpeeksi ja tehoja on oltava riittävästi. Mutta ihmeellistä kyllä, että useasti urheilija, joka on hieman ”aliharjoitellut”, menestyy paremmin kuin hieman yliharjoitellut!  Harjoittelun on nimittäin oltava kehittävää, eikä kuluttavaa. Lisäksi suoritus on aina taloudellisempaa, kun vedetään 100%:n sijasta hieman pienemmillä tehoilla.  Mutta rajojen kokeiluakin tarvitaan. Jossain vaiheessa on harjoittelussa otettava myös riskejä. Ilman riskinottoja se todellinen huippu jää mahdollisesti näkemättä.

Mutta vaikka me treenataan huippuhyvin, niin lopputulokseen vaikuttaa ratkaisevasti myös lepo. Ihminen ei todellakaan ole kone. Kovan harjoituksen jälkeen elimistö rakentuu lähtötasoaan vahvemmaksi vain ja ainoastaan levon aikana. Ja uni on tärkeä osa urheilijan lepoa. Urheilija tarvitsee yöunta 8-10h/vrk. Tosin yksi hieman huonommin nukuttu yö ei kyllä pilaa esimerkiksi seuraavan päivän kilpailua. Unirytmin ja harjoittelun kannalta on tärkeää, että nukkumaan mennään aina suunnilleen samaan aikaan, ja myöskin heräämisajan pitäisi pysyä suunnilleen vakiona. Mikäli jonakin yönä nukkumaan mennään syystä tai toisesta aamuyön tunteina, niin on aika arveluttavaa tehdä enää samana vuorokautena ainakaan mitään kehittävää treeniä.

Levon merkitys korostuu myös harjoitusten välisenä aikana. Jos meillä on liian kiireinen elämänrytmi eli ollaan koko ajan ”menossa”, niin palautumisen kannalta syntyy lopulta melkoisia ongelmia ja harjoittelusta ei saada enää maksimaalista hyötyä.  Monet ovatkin sitä mieltä, että pelkkä fyysinen harjoittelu on lopulta hyvin harvoin syynä ns.ylirasitustilaan. Usein on kyse siitä, miten muu elämä etenee siinä rinnalla. Ylirasitustila kehittyy usein salakavalasti ja jos se pääsee pahaksi, siitä palautuminen saattaa kestää kuukausia, jopa vuosia. Joskus siihen päättyy koko urheilu-ura. Eli…ole urheilija 24 tuntia vuorokaudessa, sillä 4 tunnin hyvä harjoittelu valuu hukkaan, jos 20 tuntia elää ”ei urheilijana”!  Ihan hyvin sanottu, kunhan ei käsitetä asiaa väärin.

Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen muutamia vuosia sitten kaksi tasavahvaa urheilijaa, joista toinen opiskeli ja treenasi kovalla innolla 120km/vko. Asenne oli treenaamiseen hyvä, mutta kaiken muun ajan tämä kaveri oli johonkin suuntaan menossa ja nukkumaanmenoajat valuivat säännöllisesti sinne puolenyön tuntumaan. Toinen kaveri taas teki säännöllisesti 8 tunnin työpäivää. Viikkoharjoitusmäärät pyörivät vain 70km:n tuntumassa, mutta kyseinen urheilija noudatti erittäin ”säännöllistä ja rauhallista” elämäntapaa. Tuli kevään ensimmäinen vitosen maantiekisa ja jokainen arvaakin lopputuloksen: Tämä ”70km:n” urheilija juoksi matkan noin minuutin kaveriaan kovempaa ja sama tahti jatkui pitkin kesää. Näin se vaan tahtoo mennä.

Muita erittäin tärkeitä lopputulokseen vaikuttavia asioita ovat mm. lihashuolto, venyttelyt ja hieronta. Lihaksiston pitää olla hyvässä kunnossa, jotta harjoittelusta saadaan kaikki hyöty ja vältytään vammoilta. Hieronta on yksi suosituimmista lihasten huoltotoimenpiteistä, mutta on tärkeää muistaa, että se ei koskaan korvaa esimerkiksi venyttelyä. Venyttelyn on oltava jokapäiväinen rutiini. Venyttelyssäkin on oltava monipuolinen. Tarvitaan rauhallisia pitkäkestoisia venytyksiä, mutta myös ”pumppaavaa” venyttelyä sekä tietyntyyppistä retkuttelua ja heilahduksia sisältävää venyttelyä. Hieronnassa on syytä käyttää sitä hyväksihavaittua samaa hierojaa, joka oppii tuntemaan urheilijan lihaksiston. Hierojalla on syytä käydä säännöllisesti eikä vain siinä vaiheessa kun lihaksisto on täysin juntturassa. Hieronnan ei aina tarvitse olla ns.syvähierontaa, vaan sitä voidaan käyttää myös palautumisen ja rentoutumisen parantamiseksi. Jotkuthan ottavat kevyen ravisteluhieronnan vielä verryttelyssä puoli tuntia ennen starttia. Mutta tärkeämpiä asioita ennen hierontaa ovat todellakin omakohtainen lihashuolto, johon kuuluvat venyttelyjen lisäksi mm.vesihieronnat, uinti, vesijuoksu, kylmähoidot ja vaikkapa perinteinen saunominen. Eli ellei itse ole valmis tekemään asioita lihashuollon ja palautumisen eteen, niin ei siihen sitten hierojaakaan tarvita.

Urheilijan suorituskyky on erittäin paljon riippuvainen myös oikean ravinnon laadusta ja määrästä. Harjoittelu lisää energian ja nesteen tarvetta, joten näidenkin tekijöiden suhteen kannattaa olla tarkkana. Yleisohjeena voi pitää, että joka päivä kannattaa syödä monipuolisesti ja riittävästi, jotta energiaa riittää harjoitteluun ja jokaiseen treeniin voi lähteä siltäkin osin palautuneena. Normaali kotiruoka riittää todella pitkälle. Tärkeää olisi, että päivän ruokailuajat olisivat nekin suhteellisen vakioita, kuten myös treeniajatkin. Ravinnon sisältöön kannattaa toki kiinnittää huomiota, mutta silloin kun treenataan paljon ja kovaa, niin ei ole suuri synti, jos välillä nautitaan grillimakkaraa tai kääretorttua!

On totta kai myös monia muitakin asioita, joilla on lopputuloksen kannalta merkittävä osuus: olosuhteet, varusteet, kaveripiiri, vanhemmat, valmentaja jne… Tässäpä näitä tällä kertaa. Ei muuta kuin iloisella ilmeellä ja huumorilla eteenpäin. Siitä ne maisemat rupeavat vaihtumaan entistäkin nopeammin.

Artsi

 

10.10.2008 Artsi:

Vanhuustauti ja älytön kiire!

 

Kun seurailee noita yleisurheilun ja hiihdon arvokisoja, niin varsinkin kestävyyslajeissa siellä jyllää pitkälti kokeneet kolmekymppiset ketut. Pekingin olympialaisissa maratonin kahdeksan parhaan juoksija keski-ikä oli 33 vuotta. Mitalikolmikon keski-ikä oli 35v ja voittaja 38v. Kolmekymppiset siellä jylläsivät monilla muillakin matkoilla. Mutta näinhän sen pitääkin olla. Eikös se kestävyysurheilijan paras ikä ollutkin siellä kolmenkympin kantturoissa.? 

Mutta miten meillä Suomessa näihin asioihin suhtaudutaan. Valastin Kirsi kirjoitteli syksyllä tästä asiasta varsin hyvin. Kirsi totesi tästä ”vanhuustaudista”, että tämä on ongelma vain Suomessa. Meillä tähän kysymykseen suhtaudutaan Kirsin mukaan niin, että kolmekymppiselle tullaan jo sanomaan hyvinkin suoraan, että vieläkö sinä urheilet? Eikö olisi jo korkea aika tehdä jotain muuta? Ja samaan aikaan muualla kolmevitoset voittaa arvokisamitaleja…! Kirsi toteaa, että joka syksy liitossa ihmetellään, miksi varsinkin naiset lopettavat urheilun niin aikaisin, mutta kun tulee valintojen aika ja rahan jako, niin yli 30-vuotiaille ei ole valmennusryhmiin mitään asiaa. Aina kehitellään kaikenlaisia tyttöprojekteja… ihan hyvä niin, mutta eniten tukea kaipaisivat aikuisurheilijat, toteaa Kirsi. Ja jatkaa, että itse hän ei jäänyt mistään vaille, vaikka urheili pitkään. (ja ura näyttää muuten vaan jatkuvan…) Hän opiskeli ja teki töitä koko urheilu-uran ajan ja kuitenkin hän sai kuulla viimeiset 10 vuotta että lopettaisit ja keskittyisit johonkin muuhun. Kirsi toteaakin, että mihin muuhun olisi pitänyt keskittyä, kun hän opiskeli, teki töitä jne.. Mutta näin tämä Suomen vanhuustauti ilmenee. Miten tällaisessa ilmapiirissä voi urheilla, lataa Kirsi. 

Niinpä…kyllähän kaikkien pitäisi muistaa, että urheilemisen ei tarvitse olla oikeastaan millään tasolla kokopäiväistä. On vain oltava sellainen työ, joka on sovitettavissa yhteen urheilemisen kanssa. Viime aikoinakin on vollotettu naisurheilumme onnetonta tasoa, mutta sitä vaan pystyy yhdistämään harjoittelun, opiskelun, työnteon, perhe-elämän, JOS VAIN TAHTOA RIITTÄÄ.  Aivan liian moni heittää hanskat tiskiin kaksikymppisenä eli juuri siinä iässä, jossa olympiatason harjoittelun pitäisi alkaa. Muualla maailmassa tämä on tajuttu jo ajat sitten. Meillä jotkut ihmettelee, miten huono taso meillä on, kun 35-vuotiaat ovat maalissa reilusti ennen parikymppisiä. Eikös sitä pitäisi enemmänkin ihmetellä, jos parikymppiset kepittävät näitä parhaassa kestävyysiässä olevia urheilijoita!!!! Eli juuri siinä iässä olevia urheilijoita, jotka muualla maailmassa voittavat niitä mitaleja. 

Suomessa vaan parikymppisillä tahtoo olla hullu kiire päällä. Äkkiä tuloksia, äkkiä kouluun, äkkiä ammattiin ja äkkiä ”normaaliksi ihmiseksi”. Mutta kuten eräs toimittaja sanoi, niin vaatii todella paljon tällaisessa ilmapiirissä sanoa sukulaisille ja muille, että minä satsaan seuraavat kymmenen vuotta sen asian selvittämiseksi, miten lujaa minä juoksen tai hiihdän.  20-vuotiaalla vaan työelämän ja opintojen lykkääminen viidellä vuodella tuntuu olevan turmion tie liian monelle, mutta 50-vuotiaalle elämä on antanut jo sen opetuksen, että ei ole mitään väliä, valmistuuko koulusta 25-vai 30-vuotiaana.

Meidän vaan pitää rohkaista nuoria kokeilemaan rajojaan ja siipiään, mihin omat lahjat kantavat. Vaikka valinnat ei sitten toisikaan mitaleja ja mammonaa, niin kyllä se tuo ainakin niin arvokasta elämänkokemusta, että sitä ei mistään muualta saa. Eikä sitä ainakaan saa, jos kulkee kompromissien kultaisella keskitiellä. 

Meillä vaan tuo älytön kiire näkyy jo siellä urheilevien sisulisäikäisten ja hopeasompaikäisten tekemisissä. Kuten näilläkin palstoilla on kirjoiteltu, niin täälläkin nämä 12-15-ikäiset ”hiihtäjät ja juoksijat” tekevät ennen kaikkea niin yksipuolista tiettyyn lajiin tähtäävää erikoisharjoittelua, että siinä ei aina ajatella sitä, miten treenaamista pitäisi kehittää seuraavan 15 vuoden aikana. Tuloksena on nuorten sarjojen huippuja, mutta sen jälkeen kaikki eväät onkin syöty. Näin on tapahtunut varsinkin P-Savon hiihdon puolella viimeisten vuosien aikana. Sama asia koskee toki yleisurheiluakin. On kuitenkin muistettava, että parempi että lapset ja nuoret kuitenkin liikkuvat ja treenaavat. Meillä on ihan liian kanssa ongelmaa näiden liikkumattomien nuorten suhteen. Siinähän se vasta tulevaisuuden kansallinen pommi kyteekin.

 

1.10.2008 Artsi:

Näin syksyn tullessa osa urheilijoista pitää pientä lepokautta ja osalla harjoittelu on juuri nyt kiivaimmillaan. Näin tapahtuu myös Varpikkaiden tiimillä. Juoksijaosaston kilpailukausi on lopuillaan ja uusi harjoituskausi pian alkamassa. Antti puolestaan odottaa lumia tai ainakin ensilumenlatuja ja treenaaminen huipentuu juuri näinä kuukausina talven kisoihin. 

Tässä vaiheessa on hyvä tehdä pientä yhteenvetoa tältä vuodelta ja nimenomaan varpikkaiden osalta. Isona plussana voidaan todeta, että tiimiläiset menestyivät kuluneena vuonna kisa-areenoilla varsin mallikkaasti.

Tulos oli sellainen, että urheilijamme saavuttivat vuoden 2008 aikana peräti 17 pm-mitalia ja 11 SM-mitalia. (SM saavutuksissa mukana myös hallit). Saavutus on huikea, kun vielä muistetaan, että näiden lisäksi tuli useita pistesijoja ja kaikkien sijoitukset SM-tasolla ylsivät 12.parhaan joukkoon. Lisäksi Saara pääsi edustamaan Suomea Eurooppa cupiin ja Ruotsi maaotteluun.  

Vaikka tiimin menestyminen kilpakentillä olikin hyvää luokkaa, niin toki parannettavaakin jäi. Omia henkilökohtaisia ennätyksiä eivät urheilijat pystyneet niin paljon tekemään, kun ehkä odoteltiin. Saaran enarit parantuivat huimasti pitemmillä matkoilla, mutta keskimatkojen ajat jäivät viimevuotiselle tasolle. Tosin tytön ennätykset ovat jo sitä luokkaa, että niitä ei ihan joka kisassa pistellä uusiksi. Antti paransi juoksupuolella selvästi vauhtiaan, ja varsinkin kympin noteeraus 34.45 osoitti, että  kone on kunnossa. Sen sijaan muilla tiimimme jäsenillä ennätykset eivät parantuneet tai parannukset olivat varsin pieniä. 

Urheilijoiden terveystilanne on ollut suhteellisen hyvä koko kauden. Ainoastaan Jannen tilanne on ollut ongelmallinen oikeastaan koko vuoden. Jo keväällä alkaneet jalkavaivat pitivät miehen poissa radoilta liki koko kesän. Toivotaan, että vaivat alkaisivat pikkuhiljaa olemaan taaksejäänyttä elämää. Tosin kaikkien osalta on sanottava, että omaan lihashuoltoon, lihaskuntoon ja jalkateräjumppiin ym pitäisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. Jaana ja Saara ovat käyttäneet myös säännöllisesti Riitan hierontapalveluita, eikä pahempia kiristyksiä ole ollut. 

Tulevaan kauteen urheilijamme lähtevät hieman erilaisista lähtökohdista. Janne ja Joni viettävät näillä näkymin aikaa armeijan harmaissa aina ensi kesään saakka. Mutta treenaaminen onnistuu sielläkin ja jospa siellä tulisi sitä muutakin liikuntaa ohjelmaan, joten peruskestävyyden kannalta tilanne on varmaankin hallussa.

Antin kohdalla harjoittelussa  määrät ja myöskin tehot nousevat näin kisakauden kynnyksellä ja se tarkoittaa myös levon merkityksen korostamista. Mikäli rytmitys onnistuu, niin kaudesta on lupa odottaa ihan hyvää. Ensimmäiset tarkkailut arvokisoihin ovat jo marraskuun lopussa.

Tyttöjen tilanne on se, että kaikki kilpailevat ensi vuonna yleisessä sarjassa.  Kaikkien kannattaa muistaa, että mikäli SM-kisoissa mielii menestyä tai arvokisoihin päästä, niin se vaatii sitä, että harjoittelu on laadukasta ja muu elämä tasapainossa. Aina voi ja pitääkin opiskella…..aina voi ja pitääkin tehdä töitä, mutta harjoittelun ehdoilla please! Onneksi kaikkien osalta voidaan sanoa, että motivaatiotekijät ovat kunnossa, joten iloisella ilmeellä eteenpäin.

 

 

22.9.2008 Artsi:

Tämän vuoden Pohjois-Savon maakuntaviestijuoksu juostiin Karttulassa. Ennakkoon viesteihin ilmoittautui 70 kilpasarjajoukkuetta ja 5 työpaikkajoukkuetta. Viime hetkien sairasteluista johtuen muutama joukkue perui osanottonsa. Järjestäjät tavoittelivat kisoihin huimaa 100 joukkueen osanottoa, joten määrä oli pienoinen pettymys. Kuitenkin karttulanlahden koulun maastoissa viiletti sunnuntaina noin 300 juoksijaa, joten tunnelmaa ja sykettä kisoissa riitti. 

Miesten viestissä nähtiin historian tasaisin kamppailu. KuHi, VarkKv ja VieKo kamppailivat kuusiosuuksisen kisan voitosta rajun taistelun, joka lopulta ratkesi KuHi:n eduksi 14 sekunnin erolla. Näin Varkauden kolme vuotta kestänyt voittoputki katkesi ainakin vuodeksi. Kilpailun voitto huipentui ja ratkesi oikeastaan vasta viimeisellä 1,5 km:n osuudella, johon KuHi:n ankkuri Ismo Kotijärvi säntäsi 15 sekunnin erolla ennen Varkauden Iiro Lehtiniemeä. Vieremän Ari Säisäkin pääsi matkaan  aivan Varkauden kannassa. KuHi:n ankkuri, kaiken kokenut Kotijärvi, hallitsi kuitenkin päätösosuuden ja pääsi tuulettamaan rajusti joukkueensa ykkössijaa. 

Varpikkaista Janne juoksi Varkauden hopeajoukkueessa toiseksi viimeisen kolmen kilometrin matkan aikaan 10.13. Kolmen kilometrin parhaan yksityisajan 10.03 tykitti KuHi:n Mika Leinonen. Kolme kilometriä juoksi myös Lapinlahden ykkösjoukkueessa Joni, joka kellotti ajan 10.55. Lapinlahti sijoittui kisan 7:nneksi.

Miesten viestissä juostiin myös kaksi pitkää 4,5km:n osuutta, jossa Maaningan joukkueen Antti takoi hurjan juoksun nostaen Maaningan sijoitusta usealla pykälällä. Antin yksityisaika 15.01 oli pitkän osuuden toiseksi paras, sillä  Vieremän kova hiihtäjä Johannes Siponen ylsi ainoastaan sekuntia kovempaan aikaan. Maaninkaa voidaan pitää jopa kisan pienoisena yllättäjänä, sillä se sijoittui 6:nneksi jättäen mm. molemmat LaVe:n joukkueet taakseen.

 

Naisten puolella VarpVi palasi mestariksi vuoden tauon jälkeen ja vielä varsin vakuuttavalla yli minuutin erolla ennen Vieremää.  Varpaisjärven voitto perustui erittäin tasaiseen koko kvartetin suoritukseen. Viesti ei ollut kuitenkaan niin selvä, mitä yli minuutin ero lopulta näyttää. Viimeisessä vaihdossa VarpVi:n ero Vieremään oli vain 17 sekuntia, mutta ankkuri Aira-Maarit Immonen  veti viimeisen osuuden hyvällä rytmillä ja näin ero lopulta muodostui varsin selväksi. Kisan pronssia saavutti viime vuoden mestari LaVe, joka jäi voittajasta tasan kolme minuuttia. Edes Saaran mukanaolo ei olisi luultavasti vienyt LaVea tänä vuonna mestaruuteen. Toki se olisi tehnyt kisasta tosi jännittävän.

Naisten kisan pienenä yksityiskohtana voidaan mainita, että Vieremän kovat hiihtäjätytöt  Marjaana Pitkänen ja Kerttu Niskanen juoksivat molemmat kolmen kilometrin osuuden ja näyttivät että kovaa on treenattu ja juoksu kulkee. Molempien tyttöjen yksityisajat olivat kovemmat kuin esimerkiksi varpikkaiden Jaanalla ja Hannalla.

 

Naisten ja miesten veteraanisarjoja hallitsivat odotetusti Mäntylahden joukkueet. Mielenkiintoista oli havaita, että MänVen naistenjoukkue juoksi matkan (6km) selvästi kovempaa kuin N16-vuotiaiden voittojoukkue. Miesveteraanien taso on vieläkin hurjempaa, sillä peräti kolme miesjoukkuetta paineli matkan kovempaa kuin M16-sarjan voittajat.

Miesten 16-sarjaa hallitsivat PHS:n joukkueet ottaen mestaruuden ja pronssin. Kiilaa puijolaisille antoi vain kotijoukkue Karttula, joka yllätti hienosti pronssisijallaan. Naisten vastaavaa sarjaa hallitsi täysin suvereenisesti Iisalmen Visan naiset, jotka nappasivat mestaruuden puolentoistaminuutin erolla ennen Vieremää ja Maaningan kakkosjoukkuetta.

Iisalmen Visan tyttäret voittivat myös 12-ikäisten sarjan. Kisa oli kuitenkin suhteellisen tiukka, sillä Maaningan kvartetti hävisi vain 25 sekuntia. Kolmas oli Siilinjärven Hiihtoseura, jonka ankkuri Satu Kähkönen kirjautti kisan nopeimman yksityisajan tonnin matkalla. Sadun aika oli 3.51. Poikien puolella voiton korjasi Varkauden Kenttäveikot, jonka ankkuri Riku Rundelin ratkaisi kisan viimeisellä osuudella nostaen joukkueensa kolmossijalta mestariksi. Leppävirran Viri ja PHS1 olivat muut mitalijoukkueet. Mielenkiintoinen havainto on, että 12-ikäisten poikien ja 12-ikäisten tyttöjen voittoajat olivat sekunnilleen samat, joten tuossa iässä poikien ja tyttöjen juoksuvauhdissa ei ole merkittävää eroa.

Vaikka viestien osanottajamäärät tippuivat edellisvuoteen nähden, niin jatkoa näille kekkereille saadaan ensi syksynä. Isot kiitokset on annettava  muutamille seuroille ja seurojen vetäjille erittäin suuresta kiinnostuksesta tapahtumaa kohtaan. Kiitokset pitää antaa kaikille viestiin osallistuneille seuroille, mutta erityisesti seurat PHS, VieKo, MaaMa, SonPa, VarpVi, KarttU, MänVe, KuHi, LeVi, ehkä joku muukin…..mutta ilman näiden seurojen massiivista oasanottoa viestien jatkonäkymät näyttäisivat varsin heikolta. 

 

25.8.2008 Artsi:

Suurin osa Varpikkaiden tiimin urheilijoista kilpaili viikonlopun (23.-24.8) aikana SM-kisoissa eri puolella Suomea. Tukijoukot olivat lujilla, kun kannustusta olisi tarvittu yhtä aikaa niin Kajaanissa, Joensuussa kuin Lahdessakin.

Urheilijat saavuttivat kisoissa ainakin sijoituksellisesti erinomaisen menestyksen. Tuloksellisesti jäi varmaankin hieman parannettavaa, sillä omiin henkilökohtaisiin ennätyksiin ei  kukaan aivan yltänyt.

 

Joensuun Kontiolahdella kilpaili Antti yleisten sarjojen ampumajuoksun SM-kisoissa. Lauantain 6km:n yhteislähdössä sijoitus oli 10:s ajalla 26.12.9. Eroa voittajaan jäi vajaat 2minuuttia, mutta pronssiin vain 57 sekuntia. Juoksuvauhdissa Antti pärjää jo tässä vaiheessa varsin hyvin, vaikka kaveri oli kisassa selkeästi aivan sieltä nuorimmasta päästä.  Ammuntakin onnistui hyvin (neljältä paikalta 5 sakkoa), tosin ainahan voi jossitella, että pari sakkoa vähemmän ja mitali….Sunnuntain viestissä Antti avasi avausosuuden mallikkaasti, sillä makuun nolla ammunnan jälkeen hän säntäsi matkaan kisan ykkösenä. Pystypaikan kaksi sakkoa pudottivat sijan 5:nneksi, mikä oli lopulta joukkueen loppusijoituskin.

Hanna kilpaili Lahdessa 22-vuotiaiden SM-kisoissa. Avauspäivänä 3000m:n esteissä sijoitus oli 4:s ajalla 11.24.9. Juoksussa syntyi kova kamppailu pronssista, joka ratkesi 100 metriä ennen maalia Outokummun Marja-Leena Kurjen hyväksi.  Sunnuntain 5000 metrillä Hanna saalisti sitten ehkä hieman yllättäenkin pronssia. Hidasvauhtisessa taktiikkakisassa juostiin alussa liki hölkkävauhtia, mutta viimeisen tonnin (3.19) ansiosta loppuaika Hannalla oli 18.37.97. Näin tytön hieman mollivoittoinen ratakausi sai loppukaudesta todella iloisen ilmeen.

Joni puolestaan kamppaili 19-ikäisten SM:ssä Kajaanissa. Matkana oli 1500 metriä, jossa kisan kärki paineli heti alusta alkaen liki neljän minuutin rytmiä. Jonin resurssit ei siihen vauhtiin vielä riittänyt, joten sijoitukseksi tuli 12:sta  aivan kesän normaalitasoisella juoksulla ajalla 4.38.79.  Tämän ikäisten (myös 22-v) kärki takoo jo varsin kovia aikoja, mutta neljän minuutin kavereita ei kuitenkaan löydy kovin montaa. Varsin realistisilla tulosparannuksilla on mahdollisuudet kiilata sinne kärkiryhmän tuntumaan ja sitä kautta kymppisakkiin.

Saaran kisat jatkuivat edelleen mitalien merkeissä. Lahdessa juostussa 1500 metrin kisassa Sarkki piti alusta alkaen hyvää vauhtia ja johti juoksua 1450 metriä, jonka jälkeen Heidi Eriksson kiri niukkaan mestaruuteen. Tyttöjen ajat olivat hienot, sillä Heidi veti 4.26.02 ja Saara 4.26.98. Muut jäivätkin kärkikaksikosta reilusti. Sunnuntain 800m:llä Saaran mitaliketju sai jatkoa pronssilla. Kisan ennakkosuosikki Karin Storbacka ei ollut yllätettävissä ajalla 2.12.00, mutta hopeamitalistille (jälleen Heidi Eriksson) Saara jäi vain 3 kymmenystä ajalla 2.14.44.

 

Myös monet muut P-Savolaiset kestävyysjuoksijat onnistuivat viikonlopun SM-kisoissa mukavasti. Muun muassa Siven Anne-Marika Partanen, Maria Murtorinne, Lepun Miia Kuokkanen, Levin Maria Miettinen, VarpVi:n Outi Patrikainen ja KNMKY:n Tomi Valtanen voivat olla tyytyväisiä suorituksiinsa.

 

Pienenä huolenaiheena voi sanoa, että nämä nuorten sarjojen (varsinkin 19-ja 22-vuotiaiden sarjat)ratamatkat kyllä potevat jonkinasteista osanottajapulaa. Kun keväällä SM-maastoissa esim. M19 ja M22v sarjoissa oli yli 50 osanottajaa, niin radalla osanottajia on enää kymmenkunta, jopa vähemmän. Sama koskee naisten sarjoja. Ja kun näihin kisoihin ei ole nykyisin tulosrajojakaan. Näyttääkin sille, että radalla kisailevat melkeinpä vain mitalisijoja tavoittelevat urheilijat. Likipitäen muut eivät tahdo uskaltautua mukaan. Sitten tahtoo käydä niin, että esim. pojissa 1500 metrillä 4.30 aikaa ja tytöissä 5 min aikaa tavoittelevat juoksijat joutuvat kiertämään kehää yksin vetäen.

Kun katsoin Joensuun SM-ampumajuoksuja, niin siellä oli esim,miesten sarjassa 40 osanottajaa. Ja voin vakuuttaa, että porukkaan mahtui kaikentasoista menijää. Mutta näinhän sen pitäisi olla juoksupuolellakin. Olisihan se ihan toinen juttu, jos esim.22-ikäisissä tonnivitosella juostaisiin kaksi tai kolmekin erää. Ja kuten team2runnersin sivuille sanotaan, niin jokainen osanottaja nostaa kisan tasoa, juoksi hän kuinka kovaa tahansa! Mutta ratajuoksu on kova laji. Kahden minuutin tappio vitosella näyttää ja tuntuu ”pahalle”, mutta jossakin muussa kestävyyslajissa se ei ole vielä mitään. Eli nyt vaan jatkossa rohkeasti radalle!!!!

 

 

27.6.2008

Löysin tuossa äskettäin Suomen entisen kestävyysjuoksupäävalmentajan (90-luku) Seppo Immosen artikkelin, joka oli otsikoitu : ”Nuoren askel tuhotaan ohjelmoinnilla”. Tässäpä muutamia Immosen ajatuksia:

 -         nuorten valmennuksen keskeinen kysymys on säilyttää nuorten juoksuilo ja luonnollisen rento askel. Immosen mielestä varmin tapa tuhota nuoret juoksijat on aloittaa systemaattinen yksipuolinen kestävyysharjoittelu jo 12-vuoden iässä. Kun sitten 16-17-vuotiaana aletaan tehostaa harjoittelua, nuori ei enää kehitykään. Jos nuori on harrastanut eri lajeja vapaammin ja saanut juoksennella enemmän tunteen mukaan, hän voi aloittaa 16-17-vuoden iässä tehostetun juoksuharjoittelun, joka tuottaa myös tulosta. Nuorten iloinen ja luonnollinen askel hukataan usein siinä vaiheessa, kun aloitetaan varsinainen lajiharjoittelu ja juostaan kelloa vastaan vetoja radalla.

 -         vaikka lasten lihaskunto on heikentynyt viime vuosina, Immonen ei veisi nuoria punttisalille kuin korkeintaan tekemään vatsa-ja selkälihaksia. Lihaskuntoharjoittelu voidaan toteuttaa useita lajeja harrastamalla. Ja maastossa juoksu kehittää myös keskivartalon lihaksia. Käyttämällä jyrkkyydeltään vaihtelevia mäkiä, voidaan hankkia tehokkaasti lajivoimaa.

 -         Immonen korostaa nuorten harjoittelussa, että parhaat tulokset saavutetaan siten, että harjoitetaan puhtaasti aerobista puolta ja puhtaasti nopeutta. Anaerobisen harjoittelun osuutta voidaan lisätä vasta 18-20-vuoden iässä.

 -         Immosen mielestä suomalaiset eivät jää muista merkittävästi jälkeen maksimaalisessa hapenottokyvyssä. Sen sijaan juoksun taloudellisuudessa he jäävät. Suomalaisilla juoksijoilla on hitaassa vauhdissa erittäin taloudellinen askel, mutta lähestyttäessä kilpailuvauhtia juoksun taloudellisuus heikkenee jyrkästi. Immonen sanookin, että kovavauhtiset treenit tehdään liikaa puskemalla ja runttaamalla, vaikka rentouden tunteen pitäisi olla kaikkein tärkein harjoittelun ohjaaja. Lisäksi ei pidä unohtaa juoksutekniikan ja kimmoisuuden merkitystä. Kun myös muut ominaisuudet eli nopeus, hermotus, kimmoisuus ovat kunnossa, silloin kallisarvoista happea tuhlataan mahdollisimman vähän. Kun siirrytään kovempiin vauhteihin, juoksutekniikan pitäisi parantua, mutta meillä käy päinvastoin. Helpoiten kovempiin harjoitus-ja kisavauhteihin päästään, kun nopeutta pidetään yllä läpi vuoden.

 -         aerobisen pohjan pitää olla kunnossa. Anaerobisen kestävyyden harjoitettavuus on hyvin rajallista verrattuna siihen, miten aerobista puolta voidaan kehittää. Aerobisen energiatuoton heikkouksia ei voida korvata anaerobisella harjoittelulla. Jos urheilijalla on heikkouksia aerobisessa aineenvaihdunnassa, nämä heikkoudet vain korostuvat anaerobisessa suorituksessa. Immonen kritisoikin sitä, että nuoret urheilijat tuhlaavat lyhyen kesän kilpailemiseen ja niihin valmistautumiseen. Ei 17-vuotiaan urheilijan kannata kesällä keskittyä pitkiin herkistelyjaksoihin.

 -         Immonen korostaa ns.laatuharjoittelua. Tärkeää on miettiä, millaisella askeleella juostaan ja mihin kullakin harjoituksella pyritään. Meillä juostaan liikaa askeleella, jossa on pitkä kontaktiaika, kun pitäisi pyrkiä nopeaan terävään kontaktiin. Askeleeseen voidaan vaikuttaa myös tietoisella ajattelulla.

-         Immonen puhuu mielellään laadukkaasta aerobisesta harjoittelusta. Tätä voidaan parhaiten tehdä maastossa. Kun juostaan liikaa asvalttia, juoksemisesta tulee monotonista ja löysää. Maastossa joudutaan tihentämään ylämäessä frekvenssiä ja alamäessä lasketellaan vauhdikkaasti. Koko ajan joudutaan hakemaan erilaista variaatiota askeleeseen.

 - Että tämmöisiä ajatuksia vuodelta 1997……tuohon maastojuoksuun puuttui viimeisimmässä Juoksija-lehdessä myös 80-luvun yksi maailman parhaimmista juoksijoista Sebastian Coe, joka sanoi, että eurooppalainen kestävyysjuoksu on hiipunut juuri siksi, että enää ei harjoitella eikä kilpailla maastossa! Coe juoksi 80-luvulla useita maailmanennätyksiä keskimatkoilla ja hänen juoksutekniikkansa oli silmiä hivelevää. Kuin oppikirjasta.

Immosen ajatukset kokosi Artsi

 

28.5.2008

Kevään maasto-ja maantiekausi alkaa olla takanapäin ja vähitellen juoksijat alkavat hakemaan rytmiä radalle. Varpikkaiden tiimin osalta kevät meni kisojen osalta suhteellisen mukavissa merkeissä. Maantie-ja maastojen pm-kisoista tuli mitaleja laajalla rintamalla ja kevään päätapahtumassa Vammalan SM-maastoissa varsinkin kauniimman sukupuolen edustajat esiintyivät edukseen. Tulos oli komea, sillä huhtikuun Portugalin leirin jäljiltä kaikki kolme tyttöä vetivät itsensä kymppisakkiin, kruununa tietenkin Saaran upea kultamitali.  Hannan kunto nousi hienosti juuri  SM-maastoihin, Jaanan pikkujumi hellitti sopivasti ennen maastoja ja meno oli erittäin kevyen oloista. Saaran toukokuun alun flunssakaan ei tainnut muuta kuin herkistää menoa. 

Myöskin poikatriomme onnistuivat maastoissa aivan kuntonsa edellyttämällä tavalla. Pientä takapakkiakin on viime viikkoina tullut, varsinkin Jannen osalta. Portugalin leiriltä alkaneet jalkavaivat pakottivat Konanin jo ennen SM-maastoja harjoitustaukoon. Maastojen viivalle kaveri saatiin, mutta nyt penikka- ja akillesvaivat ovat jälleen pahentuneet siinä määrin, että parin viikon pakkohuili tuli ohjelmaan. Toivottavasti kesäkuun alusta Janne pääsee taas tositoimiin.

Antin osalta ylimenokausi alkaa olla lopuillaan, sillä ensi viikon alusta kaveri aloittaa uuden peruskuntokauden ja meno on varmaan sen mukaista. Antti kävi äskettäin Vuokatin mattotestissä ja kynnysarvot ja millit ovat jo tässä vaiheessa ihan mukavalla mallilla. Joten ei muuta kuin monipuolista ja raakaa treeniä kehiin! Antin ohjelmassa on heinä-elokuussa muutama juoksukisakin sekä ampumajuoksun SM-kisat, joten mielenkiintoista on nähdä, miten juoksu rullaa hiihtoharjoittelun ohella.

Nyt vaan katseet kohti kesää, tavoitteena ennätykset ja iloinen meininki! Tiimin yhteisharjoituksia pyritään järjestelemään pitkin kesää ja urheilijoiden kannattaa niitä järjestellä keskenäänkin. Mutta varsinainen pommi jysähtää syyskuun 10.päivä. Silloin kaikki juoksevat Siilissä pm-kympin ja radalla!! Katsotaan kuka on kuka? Itsekin onneton lupasin, että jos vaan kaikki suostuu mukaan, niin meikäpoikakin on viivalla! Ja tottakai syksyllä on sitten se kuuluisa 5 tunnin sauvakävelylenkki ja jotain muutakin on suunnitteilla. Kehitelkääpä urheilijatkin jotain!

Mutta tulevana viikonloppuna juhlitaan. Tiimimme kaksikko Joni ja Janne painavat lauantaina valkolakin päähän ja se tietää….ainakin kahvia ja täytekakkua! Lisäksi Jaana valmistuu opettajaksi, joten minun puolesta KAIKILLE OIKEIN PALJON ONNEA!  Tästä se elämä vasta alkaa…

Artsi

 

19.3 2008 klo 10.30
Kevättä alkaa olla rinnassa ja on siis aika tehdä pientä yhteenvetoa talvesta 2008 Varpikkaiden osalta:

Tiimimme karpaasin Antin kohdalla hiihto/ampumahiihtokausi alkaa olla SM-viestejä lukuun ottamatta ns.”pulkassa”. Ja hyvin on pulkka luistanut. Antin treenikausi aina sieltä viime kesästä asti on sujunut suunnitelmallisesti. Määrät ja tehot ovat olleet mukavassa nosteessa. (tarkemmat yhteenvedot karpaasi laskee lähiviikkoina!) Harjoittelu on tuottanut mukavaa tulosta, sillä viime elokuun ampumajuoksun SM-kultamitalien lisäksi talven lumilta sijoitukset vaihtelivat 19-sarjassa parhaimmillaan kuuden ja kymmenen välillä. Ja voidaan sanoa, että jossakin kisassa mitalit karkasivat harmittavasti pariin hutilaukaukseen. Kausi kuitenkin osoitti, että Suomen kärkipää ei enää liiku kovin kaukana. Antin osalta ilahduttavaa olikin huomata, että hiihtovauhti parantui siinä määrin, että maisemat vaihtuivat aiempaa nopeammin. No sehän oli jo syksyllä ennustettavissa, kun kaveri Lidingöloppetissa raastoi maastossa kympillä kymppisakkiin 36 minuutin ajalla.

Siinä missä Antti ottaa nyt hieman löysempää harjoittelusta, muilla tiimiläisillä on edessä kauden kovin harjoittelujakso. Hyvin on porukka tähänkin asti treenannut ja tulostakin on syntynyt. Kovimmista suorituksista talven aikana ovat vastanneet Lave:n kivikova kaksikko Saara ja Jaana. Molemmilla oli takana erinomainen treenijakso, joka sisälsi mm. kahden viikon Kanarian leirin. Tuloksena olikin sitten halleissa yleisessä sarjassa Saaran pronssi ja Jaanan 4:s sija. Lisäksi Saara saalisti 22-ikäisten mestaruuden kolmosella ja hopeaa tonnivitosella. Tytöt ovat saaneet harjoitella ilman suurempia vammoja tai sairauksia, joten toivotaan, että sama tahti jatkuu kevään ja kesän aikana.

Hannan osalta hallikausi jäi puolikuntoisuuden johdosta hieman vaisuksi, mutta Jyväskylän kolmonen antoi merkkejä, että mahdollisuudet kesällä koviin tuloksiin ovat olemassa. Ja miksei jo Vammalan maastoissa viime keväinen SM-maastojen huippusuoritus ole mahdollinen, mikäli treeniä tulee riittävästi ja rasituksen ja levon suhde pysyy kohdillaan.

Jannen ja Jonin harjoittelumotivaatio on ollut myöskin ”hyvässä sykkeessä”. Molemmat ovat viihtyneet myös suksien päällä ja varsinkin Joni on pistellyt hiihtobaanoilla kiitettäviä määriä. Halliennätykset kohenivat molemmilla jannuilla, mutta Jannen SM-kisat olisivat voineet mennä paremminkin, ainakin tuloksellisesti. Sijoitukset jopa kuuden sakkiin olisivat olleet mahdollisia, mikäli kuntopiikki olisi osunut kohdilleen.

”Veljillä” on muuten tulossa varsin mielenkiintoinen kesä, sillä heinäkuussa odottaa kumpaakin Kainuun Prikaati!! ”Eikun armeijaan vaan”, sanoi Uuno Turhapuro aikoinaan. Saapa nähdä, millaisella tahdilla alokas Heikkinen ja alokas Jääskeläinen ylennetään palvelusaikana. Tuskin niin nopeasti kuin Uuno!!

Tiimin urheilijoiden”kunniajäsen” nestori Pete on harjoitellut kaikessa rauhassa Varkauden suunnalla. Ja se on hyvä merkki se, sillä kun ilmat lämpenee, vanha kettu iskee jälleen! Peten mielessä siintää taatusti kesän pm 800 metriä ja kuopiolaisten päänahat!!

Tällaisia olivat kuulumiset näin maaliskuussa. Lisää varpikkaiden uutisia, kun toukokuun loppu lähestyy.
____________________________________________________________

6.8 2007 klo 18.30
Viikonvaihteessa kilpailtiin Lappeenrannan Kimpisenkentällä 100. Kalevan Kisat. Lämpötila asettui hellerajan tienoille ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, tehden urheilijoiden ja katsojien oloista välillä jopa sietämättömät. Pienet tuulenvireet helpottivat oloja katsomossa hetkittäin, mutta ilman vesipulloa ei kukaan tuntiakaan selvinnyt. Kilpailut sujuivat hyvin aikataulussa, eikä kentän laidalle ainakaan näkynyt merkkejä organisaation sisäisistä paniikin hetkistä. Kuulutuksen organisoinnin puute ja vastuualueiden jako tosin latisti tunnelmaa. Välimusiikki ja kattava seuraaminen esimerkiksi pitkillä juoksumatkoilla loistivat poissa olollaan.

Pohjoissavolaisittain suurin mielenkiinto kohdistui miesten keihääseen, jossa Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen tavoitteli viimeistä paikkaa Osakan MM- kisoihin. Ruuskanen pitelikin kisalippua hyppysissään viidennen kierroksen lopulle saakka, kunnes Tampereen Pyrinnön Tero Järvenpää ohitti yläsavolaisen. Ruuskanen vastasi heti perään parantamalla tulostaan, mutta jäi puolen metrin päähän Järvenpäästä. Kilpailun voitti ylivoimaisesti Osakan suurin mitalitoivo Nurmon Urheilijoiden Tero Pitkämäki.

Radalla miesten kasin voittoon kiri vammoista kesän aikana kärsinyt HKV:n Mikko Lahtio (1.48,85), ennen ennakkosuosikki EsboIF:n Robert Rotkirchiriä (1.49,27). Kolmanneksi kiristi Niclas Sandells IKFalk (1.50,29). Kuopion NMKY:n Matti Röppänen (1.57,49) ja Olli Pulkkanen (1.58,99) karsiutuivat alkuerissä. Tonnivitosella voiton vei paluun tehnyt Lahden Ahkeran Joonas Hamm (3.49,80), joka pitkällä kirillään piti takanaan IK Falkenin Niclas Sandellsin (3.50,05). Pronssia nappasi Mikael Bergdahl GamlIF (3.50,50). SiVe:n Väinö Klemola paransi ennätystään oivassa paikassa ja nousi kirillään kahdeksanneksi, ja näin Kalevan pisteille, ajalla 3.54,69. Vitosen ja kympin voitti odotetusti LahdA:n Jussi Utriainen, joka paineli helteessä vitosella hyvän ajan 14.08,65.

Naisten keskimatkat olivat Järvenpään sisarusten näytöstä. Mari (2.04,70 ja 4.24,70) vei mestaruudet niin 800m kuin 1500m ja sisko Minna (2.05,66 ja 4.28,44) säesti upeasti. Kasilla kolmanneksi jätettiin HKV:n Suvi Myllymäki (2.06,60). Tonnivitosella siskosten perässä tuli LaVe:n Saara Pekkarinen, joka karsiutui kasilla jatkosta(2.11,86 ja 4.28,99). Naisten vitosella voiton vei OulPy:n Elina Lindgren (16.54,57). Toiseksi taisteli upeasti Rovaniemen Lapin Minna- Maria Kangas, joka ansaitsi hopean rohkean karkumatkansa päätteeksi. Kolmanneksi helteessä pyristeli HIFK:n Maria Söderström (17.24,82), jättäen taakseen nuoren lahjakkuuden JäpU:n Suvi Miettisen. Naisten esteissä voittoon juoksi tilastokärki Sandra Eriksson IFNykn (10.24,73), toiseksi LiedPa:n Saara Skyttä (10.26,54) ja kolmanneksi mestaruutta puolustanut ValkHa:n Mira Tuominen (10.30,47). Kuudenneksi sijoittui LaVe:n Jaana Honkanen (10.46,01), joka paransi ennätystään kerralla 20 sekunnilla. Suvi Miettien (10.48,94) oli seitsemäs ja VarkKV:n Riikka Pakarinen kauden parhaallaan (10.53,63) yhdeksäs. VarpVi:n Hanna Hyvönen juoksi esteissä kauden parhaansa (11.19,27) ja miltei heti perään tonnivitosen alkuerissä kilpailumieltä hehkuen 5.06,54.

Muita mainittavia suorituksi Pohjois-Savosta olivat Kirsi Mykkäsen Kuopion NMKY voitto 400m, saman seuran Kati Penttisen pronssi 10km kävelyssä, LaVe:n Sanna Kämäräisen 4. sija kiekossa ja SiVe:n Taru Vainikaisen ja LeVi:n Carita Grögerin finaali paikat korkeudessa ja seipäässä sekä SiVe:n Aki Salmisen suoritus kymmenottelussa. ____________________________________________________________

30.7. 2007 klo 14.43
Sunnuntaina kisailtiin Pohjois-Savon yleisensarjan pm-kilpailujen jälkimmäinen osa. Aurinko helli kentällä olijoita, mutta viilentävä tuulenhenkäys voimistui välillä liikaakin, häiriten joidenkin lajien suoritusta. Kilpailun järjestelyt olivat Leppävirran tavoin onnistuneet ja kuuluttajat Matti Kartilan johdolla viimeistelivät kesäisen urheilujuhlan. Lajisuorituksia kertyi upeat 119 ja olipa mukaan eksynyt muutama vierailija muistakin piireistä, nimekkäimpänä Karhulan Urheilijoiden Sohvi Seppälä.

Päivän ensimmäisestä kovasta tuloksesta vastasi VarkKV:n Riikka Pakarinen, joka juoksi 3000m esteissä 10.57,89 ja paransi näin kauden parastaan yli kymmenellä sekunnilla. Toiseksi sijoittui LeVi:n Suvi Koponen (12.34,44). Naisten tonnivitosella voiton vei odotetusti LaVe:n Saara Pekkarinen (4.43,09) ja kaksoisvoiton sinetöi Jaana Honkanen (4.49,43). Kolmantena maaliin sinnitteli VarpVi:n Hanna Hyvönen (4.58,97) jättäen niukasti taakseen VarkKV:n Heidi Kieman (5.02,05). Varttimailin mestaruus matkasi odotetusti Kuopioon, mutta Kirsi Mykkäsen väliinjätön myötä mestariksi kruunattiin Kuopion NMKY:n Virpi Leminen (61,94). Toiseksi tuli SiVe:n Maria Murtorinne (62,30) jättäen taakseen pronssille yltäneen Jaana Honkasen (63,04) sekä Hanna Hyvösen (65,07) ja Riikka Pakarisen (65,84).

Miesten tonnivitosella voittoon paineli SiVe:n Väinö Klemola (3.59,66), joka piti takanaan Haminan pontevan Mikko Tynin (4.00,07) ja toiseksi sijoittuneen seurakaverinsa Matti Haataisen (4.00,77). Kolmanneksi sijoittui Kuopion NMKY:n Olli Pulkkanen (4.03,25). VarkKV:n Janne Heikkisen raahautuessa maaliin kello näytti 4.18,56. Miesten 3000m esteet voitti VarkKV:n Antti Salopuro ajalla 10.30,05. Miesten varttimaililla valtikka vaihtoi omistajaa kun B- erään joutunut SiVe:n Mikko Aronpää paineli 50,07. Toiseksi ylsi A-erän voittaja ja ennakkosuosikki Kuopion NMKY:n Matti Röppänen (50,84). Kolmannelle korokkeelle nousi SiVe:n Nikke Vilmi (51,34). Yhdeksänneksi sijoittunut Janne Heikkinen kohenteli päiväänsä parantelemalla ennätystään lukemiin 54,30.

Varpikkaat voivat aloittaa uuden viikon vaihtelevin mielin. Kesän aikana huippu vireeseen päässyt Saara voi onnistuneella juoksulla korjata Lappeenrannasta mukaansa mitalin. Hannalla ei taivas ole yhtä pilvetön, tosin tyttö todisti Imatralla hallitsevansa hermonsa isommissa kilpiluissa. Jannen kohdalla voi kysyä, minne katosi kestävyys. Lyhyemmillä matkoilla ennätyset ovat parantuneet, mutta eurooppalaisella maililla takkuaa ja pahasti. Iiro teki kauden ainoan vierailunsa kilpakentille keihäänheiton merkeissä. Vaatimaton tulos ei estänyt nauttimasta kilpailusta ja sen tuomasta huumasta. ____________________________________________________________

19.7. 2007 klo 14.15
Keskiviikkona käytiin Leppävirralla Pohjois-Savon yleisensarjan pm-kilpailujen ensimmäinen osa. Epävakaan sään alla nähtiin monen tasoisia suorituksia ja niistä seuranneita reaktioita. Yleiseltä tasolta katsottuna Leppävirtalaisille kisajärjestäjille voi antaa kiitosta kilpailujen varmasta ja vakaasta läpiviennistä. Kuuluttajakaksikko Kartila & Tuovinen hoiti työnsä mallikkaasti pitäen tunnelmaa yllä apeasta ilmasta huolimatta.

Naisten kasilla LaVe:n Jaana Honkanen vastasi odotuksiin ja voitti kilpailun upealla soolojuoksulla kellon pysähtyessä kelpoaikaan 2.19,10. Toiseksi rutisti loppukirillään VarkKV:n Riikka Pakarinen (2.22,50) jättäen VarpVi:n Hanna Hyvösen (2.22,92) kolmanneksi. Hanna viimeisteli päivän voittamalla 400m aidat (1.13,83). Viidellä tonnilla voiton korjasi rutiinilla LaVe:n ikinuori Anne Jääskeläinen (18.02,79) jättäen nuorempiaan suoranmitan.

Miesten kasilla nähtiin jännitystä ja upeita suorituksia. B-erässä VarkKV:n Matti Tossavainen pamautti hienon ajan 1.58,40. Tossu paranteli entistä ennätystään miltei sekunnin, mutta sekään ei riittänyt kuin 8. sijaan. LaVe:n Joni Jääskeläinen paineli 2.12,29, sijoittuen kilpailussa 12. A-erässä laukauksesta piikkiin kirmannut SiVe:n Väinö Klemola piti kaikki takanaan loppuun saakka, ottaen mestaruuden ajalla 1.55,76. Toiseksi nousi VarkKV:n kokenut kehäkettu Petri Kosunen (1.56,23). Harjurannan harmaapantteri näpäytti nuorempiaan nousemalla Borsakovskimaisella kirillään jonon hänniltä viimeisten 250 metrin aikana toiseksi. Kolmanneksi jätettiin KuopionNMKY:n Matti Röppänen (1.56,30). VarkKV:n Janne Heikkisen kahden minuutin alitukset eivät saaneet jatkoa tällä kertaa vaan nuorukaisen oli tyytyminen aikaan 2.00,08, joka oikeutti kovatasoisen kisan 9. sijaan. Miesten viideltä tonnilta Varkauden Kenttä-Veikot otti kaksoisvoiton Jukka Ollikaisen voittaessa (16.29,69) ja Antti Salopuron säestäessä (17.06,95).

Varpikkaiden osalta kilpailut kuvasivat nykytilannetta. Janne on varmassa kunnossa, vaikkakin kaksi minuuttia jäi alittamatta. Joni nakuttaa lähes yhtä varmasti 2.10 – 2.13 väliin, joten 2.10 alitusta on lupa odotella loppukaudesta. Iiro on edelleen toipilaana ja saikin tyytyä Leppävirralla vain huutamaan väliaikoja. Naisissa Hanna alkaa vihdoin löytää menneiden kausien vireen, ehkäpä juuri sopivasti Lappeenrannan Kalevan Kisoihin. Nooran jättäytyminen kilpailuista saattoi olla tähän hetkeen oikea veto. Pienestä tauosta tässä tilanteessa on varmasti suurempaa hyötyä kuin väkinäisestä kentän kiertämisestä.
____________________________________________________________

15.5. 2007  klo 22.27
Lauantaina käytiin Pohjois-Savon pm-maastot Vieremällä. Kisat sujuivat järjestelyjen osalta hienosti sillä aikataulu piti ja paikallinen maasto oli hyödynnetty hienosti. Ensi kevään kisajärjestäjät voisivatkin ottaa mallia radan suunnittelusta vieremäläisiltä. Ainoita tummia pilviä kisojen ylle toivat pilvet itse, sillä kilpailut käytiin koleissa ja kosteissa olosuhteissa. Mutta juoksijathan eivät ole sokerista, vaan kilpailuihin osallistui kahden vuoden tauon jälkeen yli 200 kilpailijaa. Karttulan ja Siilinjärven 250 oli vielä matkaa, mutta suunta on oikea. Hiihtäjien vajavainen osanotto jäi hieman ihmetyttämään osaa juoksuvaikuttajista, mutta suuremmaksi huolenaiheeksi nostaisin erityisesti pienimpien ikäluokkien joukkokadon.

Miesten kilpailussa mielenkiinto kohdistui SiVe:n Matti Haataisen kevätkuntoon. Lahden urheilujoukoissa palveleva kuopiolainen painelikin kuudella kilometrillä voittoon ennen VarkKV:n kaksikkoa Matti Tossavaista ja Jukka Ollikaista. Heidän välillään ero saatiin vasta loppusuoralla, joskin tapahtumarikkaan kaavan kautta. Tossavainen eksyi lopussa reitiltä ja joutui aitomaan itsensä takaisin radalle, mutta paremman kirikykynsä avulla otti hopeaa. Joukkuekisassa VarkKV:n miehet ottivat mestaruuden, kun joukkueen kolmas lenkki Markku Savolainen sijoittui kilpailuissa kuudenneksi.

Naisten kilpailu ratkesi kahden kilometrin kohdalla, kun Suonenjoen Mirva Purkunen karkasi muilta ja juoksi ylivoimaiseen voittoon. Himmeämmistä mitaleista käytiin kovaa kisaa ja ratkaisut nähtiin vasta puoli kilometriä ennen maalia. Viimeisessä ylämäessä VarpVi:n Hanna Hyvönen nosti vauhtiaan ja jätti taakseen pronssille LaVe:n Jaana Honkasen ja neljänneksi tulleen LaVe:n Anne Jääskeläisen. Joukkuekilpailun ainoana osanottajana palkittiin Varpaisjärven Vire joukkueella: Hana Hyvönen, Noora Nissinen ja Terhi Tilander.

Varpikkaiden osalta kisat sujuivat varsin positiivisesti. Hanna on päässyt oivaan kevät kuntoon ja Joni on palannut hämäränrajamailta ja haastoi Antin aivan tosissaan. Toisaalta Nooralla on edessä vielä raskas urakka ensi viikon SM- maastoja nähden. Tosiasia on se, että Vireen joukkuemitali on kiinni Nooran juoksusta, jos sijoitus jää kärkikymmenikön ulkopuolelle, niin mitalimahdollisuudet heikkenevät ratkaisevasti. Henkilökohtaiseen mitaliin joukostamme parhaat edellytyksen ovat Hannalla, jolla on puolustettavanaan viimevuotinen pronssi. Hyvässä kevätiskussa oleva Saarakin sijoittunee kuuden parhaan joukkoon, vaikka maasto onkin selvästi heikoin osa-alue. Lapinlahtelaisten joukkuemitali on täyden päivätyön takana, mutta jos kaikki sattuu kohdalleen, on myös heillä mahdollisuus kartuttaa piirin ja Varpikkaiden mitalitiliä. Antilta on lupa odottaa nousua Suomen kovaan kärkeen, vaikkei mitaleille ihan vielä ylletäkään. Jannella ja Jonilla on edessään kilpailu itseään ja kelloa vastaan.
____________________________________________________________

5.5 klo 21.38
Tänään juostiin Pohjois-Savon katujuoksujen oma Monaco eli legendaksi jo noussut Karttulan Katujuoksu. Hyvän sään suojissa toisistaan otti mittaa 63 juoksijaa näillä Karttulan kapeilla ja mutkaisilla kaduilla.

Miesten kisassa ensimmäisen kierroksen ajan kärjessä taivalsi nelikko, jossa juoksivat kuopiolaiset Pasi Ronkainen ja Matti Röppänen sekä VarkKV:n Janne Heikkinen ja ikinuori Jukka Ollikainen. Kilometrin kohdalla Ronkainen ratkaisi ja karkasi muilta. Ronkaisen takana VarkKV:n kaksikko kävi tiukan taiston, joka päättyi Ollikaisen niukkaan voittoon. Röppäselle alkuvauhti saattoi olla hieman liikaa ja hän jäikin jälkimmäisellä kilometrillä reilummin kolmikosta. Heikkinen paranteli M19-sarjan reittiennätystä, eikä Ollikainenkaan jäänyt edellisvuonna syntyneestä M40-sarjan ennätyksestään paljoakaan.

Myös naisten lähdössä nähtiin reittiennätyksiä kun Jäppilän kestävyyslahjakkuus Suvi Miettinen paranteli omissa nimissään ollutta N19-sarjan ennätystään. Miettistä ennätykseen kiritti LaVe:n Saara Pekkarinen, jolla kiri irtosi niukasti jäppiläläistä paremmin. Samalla lapinlahtelainen kirjasi oman nimensä reittiennätyslistalle, ottaen naisten ennätyksen nimiinsä. Kolmanneksi juoksi Lapinlahden estekuningatar Jaana Honkanen, joka paransi edellisvuoden tulostaan yli puolella minuutilla. Honkasen vanavedessa maaliin saapui myös LaVe:n juoksijaikoni Anne Jääskeläinen. Varpikkaiden varpaisjärveläis juoksijattaret Hanna Hyvönen ja Noora Nissinen eivät löytäneet parasta kisavirettään. Epätoivoon ei kuitenkaan vielä ole syytä vajota, sillä kausi on vielä nuori.
____________________________________________________________

14.4 klo 20.20
Tänään käytiin Leppävirralla auringon helliessä Kesport Leppävirta- maantiejuoksut, joiden yhteydessä pidettiin myös Pohjois-Savon pm-maantiet. Kilpailussa maaliin asti juosseita oli hurjat 105, joten uusi osanottaja ennätys syntyi. Miesten startin alla viivalla katseltiinkin lähtöä odottelevaa laumaa hymähdellen. "Kuva tästä pitäisi ottaa, muuten ei usko kukaan että Pohjois- Savolaisessa kisassa on miesten päälähdössä näin paljon väkeä.", sanaili eräs juoksija. Kyllähän juoksijoita toki riitti muihinkin startteihin, mutta M/N 19 sarjassa osanottaja pula oli hälyttävää. Kisajärjestäjät voivatkin onnitella toisiaan, sillä vuosiensaatossa kisalle kerätty maine näkyi lähtölistassa. Kilpailijoita oli saapunut Leppävirralle aina Lappeenrannasta ja jopa Keravalta saakka. Palkinnot kisaan järjestänyt Kesport-yrittäjä Rauno Rissanen teki jälleen hienoa työtä ja palkintoja ei voi muuta kuin kehua. Tarjolla oli juoksukengistä, reppujen kautta astiastoihin. Palkinnoista kisajärjestäjille täysi kymppi.

Naisten juoksusta odoteltiin mahtavaa sukupolvien taistoa LaVe:n juoksuikonin Anne Jääskeläisen ja nuoren 21-vuotiaan lupauksen Saara Pekkarisen taistoa. Valitettavasti tätä ei nähty, sillä Pekkarinen säästeli itseään etelän harjoitusleirillä saadun flunssan vuoksi. Ikiliikkuja Jääskeläinen karkasikin ensimmäisen kierroksen jälkeen pääjoukosta ja paineli ylivoimaiseen voittoon ajalla 15.31. Pääjoukossa juoksivat VarpVi:n Hanna Hyvönen ja Noora Nissinen sekä Kuopion SiVe:n Laura Kukkonen ja Pauliina Utriainen. Naiset jakoivatkin seuraavat sijat Kukkosen ottaessa hopeaa ja etelän harjoitusväsymyksestä toipuva Hyvönen otti pronssia. Utriainen oli neljäs jättäen Nissisen viidenneksi. Nuoremmista täytyy nostaa esille myös LepU:n Miia Kuokkanen, joka taivalsi kolme kierrosta tasan kymmeneen minuuttiin T13-sarjassa.

Miesten startti käytiin hieman oudoissa lähtökohdissa, puuttuihan paikalta kaikki alueen kovat nimet. Kuopion miesten treenatessa Italian kauniissa ympäristöissä ja VarkKV:n Matti Tossavainen estyttyä saapumasta paikalle. Paikallisten huippujen puuttumisesta huolimatta katsojat näkivät kovatasoisen kisan, jonka ylivoimainen ykkönen oli KarhKa:n Simo-Pekka Fincke. Fincke käytti aikaa kuuteen kierrokseen 16.42, mikä tarkoittaa alle 3.15 kilometri vauhtia (matka alamittainen). Mikään yllätys moinen vauhti tuskin on, sillä Fincke oli mukana voittamassa viime kesänä Jukolan viestiä Vehkalahden Veikkojen väreissä. Kilpailun toiseksi kovimmasta vastasi pm-kultaa voittanut VarkKV:n veteraanijuoksija Jukka Ollikainen, joka hävisi Finckelle miltei minuutin. Hopealla palkittiin Kuopion NMKY:n Matti Röppänen ja pronssin vei KartU:n Juha Sikanen. Seuraavat sijat miehittivät VarkKV:n Markku Savolainen ja Iiro Lehtiniemi, harmi ettei maantiejuoksussa tunneta maaston tavoin joukkuekilpailua. Nuoremmista tässä lähdössä tulee poimia Maaningan Mahdin Antti Raatikainen M17, joka taivalsi reitin hieman päälle 18 minuuttiin.

Yhteenvedon Varpikkaiden kisasta voisi vetää seuraavasti. Miehissä Antti onnistui erinomaisesti, Iiro otti puolustusvoiton leiriväsymyksestä ja jalkavaivoista. Jannen kisa päättyi puoleen matkaan, kun mies ajoi mutkan suoraksi ja ryntäsi tyhjentämään vatsansa. Jonilla juoksu oli hieman alavireistä, mutta eiköhän se isku löydy vielä ennen Imatran SM-maastoja. Naisten osalta voidaan vilkuttaa vain vihreää valoa. Hannalta hieno esitys väsyneillä jaloilla ja hieman kiusanneella polvella. Nooran tekeminen alkaa jälleen muistuttaa juoksua, joten hyvillä mielin naiset voivat odotella seuraavia koitoksia. Saaran sairastelu on valitettavaa, mutta eiköhän pieni kauden alun siirtyminen vain kasvata menestyksen nälkää. Sikanen voikin nukkua yönsä varsin rauhassa ja uneksia tulevasta kaudesta. Ja kuten juoksullinen johtajamme latasi kisan päätteeksi, "Näistä etelässä leireilleistä ainakin osa juoksee Karttulassa kolmen viikon päästä todella lujaa!". Katseet siis Karttulaan, mutta ei unohdeta Suolahdella viikon päästä käytäviä maantiejuoksun SM-kisoja.
____________________________________________________________

18.3 klo 14.32
Tampereen 17-22 SM-hallit olivat Varpikkaille menestys. Lähetimme paikalle pienen iskujoukon, kaksi juoksijaa ja valmennusjohtaja. LaVe:n Saara Pekkarinen puhdisti mitalipöydän saavuttaen kultaa N22 sarjan 1500m ja 3000m. Molemmilla matkoilla Alapitkän kasvatti osoitti henkistä kypsyyttä ja taktista lahjakkuutta, jotka toivat uran ensimmäiset mestaruudet. Toinen urheilijamme VarkKV:n Iiro Lehtiniemi paranteli halliennätyksiään niin 800m kuin 1500m, jossa päästiin lähelle edellsikaudella syntynyttä ulkoennätystä.
____________________________________________________________

21.2 klo 23.50
Tummat pilvet uhkaavat Varpikkaiden Lehtiniemen kilpailuja nuorten SM-halleissa Tampereella viikonloppuna. Lehtiniemi loukkasi kotanaan jalkansa, saaden pistohaavan päkijäänsä. Juoksukunto selvinnee seuraavien päivien lenkeillä.
_____________________________________________________________

20.2 klo 11.30
Viikonvaihteessa Tampereella kisaillaan 17-22 SM-hallit. Varpikkaiden ryhmästä koitokseen osaa ottavat VarkKV:n Iiro Lehtiniemi ja LaVe:n Saara Pekkarinen, loppujen keskittyessä harjoitteluun. Molemmilla on lajivalikoimanaan 800m, 1500m ja 3000m. Heidän lisäkseen kisoihin osallistuu myös monia muita Pohjois-Savolaisa nuoria urheilijoita.

Kilpailujen osanottaja taso on korkea, vaikka joitakin kansallisia huippuja onkin jäänyt kisoista pois. Lehtiniemelle on luvassa kovaa kyytiä kaikilla matkoilla, sillä viivalle astelee ikäluokan kovimmat nimet. Tässä seurassa olisikin mainio tilaisuus hakea hyvää aikaa. Pekkarisella on hyvät mahdollisuudet yltää kisojen tuplamestariksi, sillä tonnivitosen ennätys on omaa luokkaansa, ja tämän kauden tilastoissa edelle kirii ainoastaan Outokummun Partion Marja-Leena Kurki. Kolmella tonnilla Pekkarisella on myös hallussaan osanottajien paras noteeraus, jonka hän juoksi viime kuussa elämänsä ensimmäisessä kolmen tonnin kisassa. Myös kasilta on odotettivissa sijoitus kuuden parhaan joukkoon, mikäli hurja tahti ei ala painamaan jaloissa.
_____________________________________________________________

12.2 klo 13.26
Tervetuloa Team Feelmax Varpikkaiden uusille sivuille.

Sivujemme muokkaus on vielä hieman kesken, mutta pyrimme saamaan kaiken valmiiksi piakkoin. Keskustelupalsata on otettu käyttöön, joten kaikki vaan sankoin joukoin puimaan mietteitään.