Viime viikonvaihteessa (30.8.2009) tiimimme Antti nappasi rulla-ampumahiidon SM-kisoista hopeaa. Kisat pidettiin Kontiolahdella. Antin sarjana oli nyt ensimmäistä kertaa M21v. Matkana oli 15km ja välissä oli neljä ammuntaa.

(tähän kaivattaisiin kuvia... kenellähän olisi?)

 

Vielä ampumajuoksun SM-kisoissa hukassa ollut ammunta rupesi nyt sujumaan ja tuloksena olikin vain neljä ohi laukausta, yksi makuulta ja kaksi pystystä. Hiihto kulki mukavasti, joten mitali oli nyt hienon suorituksen tulos. Eroa voittajaan Lemin Eskojen Tommi Kärmeniemeen tuli neljä minuuttia, mutta hän ampui vain yhden sakon. Tässä normaalimatkan kisassa yhdestä ohilaukauksesta tulee aina minuutti lisää loppuaikaan. Pronssille jäänyt Kontiolahden Teemu Tukiainen hävisi Antille 10 sekkaa. Ampumahiihdon yllätyksellisyyttä kuvaa se, että edellispäivän kisan kärkipaikat ottaneet Eppu Väänänen ja Mikko Repo jäivät sijoille 7 ja 10.

Pienellä huumorilla voisi todeta, että Antin ura on ollut hieman mielenkiintoinen. Normaalistihan se menee niin, että ensin napsitaan pm-mitaleja, sitten ehkä saadaan SM-tason mitskuja ja lopulta harvat ja valitut yltävät EM-tai MM-mitaleille. Antti puolestaan pm-mitaleiden jälkeen päätti oikaista ja otti ensin MM-hopeaa ja vasta sitten nyt saalisti ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin. Näissä lajeissa nimenomaan.

Mutta nyt harjoittelu jatkuu jälleen nöyränä kohti monia uusia haasteita. Tavoitteita riittää ja niihinhän karpaasi tähtää kuten tähänkin asti "periksi antamattomalla asenteella, tietynlaisella hulluudella, ja huumorilla höystettynä." Live is life…vai miten se meni.