Kotikyläni taloista meni viime sodissa joka talosta ainakin yksi poika
(mm. isäni veli), monesta talosta kaksikin. Keskimäärin puolet perheiden
pojista kuolivat sodassa. Vaikka oli miinatkin apuna
Suomen puolustamisessa.

Tuon ajan lehdet olivat täynnä yllä olevan tapaisia ilmoituksia. Hyvä puolustuskyky ennaltaehkäisee saman
toistumista. Nytkin on erittäin ajankohtaista miettiä näitä asioita.

Sota, varsinkin ilman kunnon kalustoa, on niin kovaa hommaa, että sitä on meidän kenenkään mahdoton käsittää. Jotain tuntua antaa ehkä 10. divisioonan komentajan, eversti Kai Savonjousen sanat Kannaksella kesäkuusssa 1944 (kun oli jouduttu jo kahdelta puolustuslinjalta perääntymään):

"Tästä ei sitten peräännytä. Ei nimittäin voida. Siellä ovat seuraavassa linjassa äitimme, siskomme, lapsemme ja vanhempamme, koko avoin Suomen sydän.

Tähän kuollaan. Minä olen tullut tänne kuolemaan. Juoksut on juostu hyvät veljet. Nyt on aika olla taas suomalainen maanpuolustaja.
Jos joku tästä pakenee, minä olen itse pidättämässä, näin on minun osani ja arpani."  


Kunnioituksella kansan uhrauksia muistaen.

Matti Pekkarinen